kevät keikkuen tulevi...

Blogihiljaisuus on taas katkaistu. Mulla on välillä (=suuren osan ajasta) taas tunne, että olen elämäni näytelmässä täysin sivuosassa. Päivät kuluvat, samoin viikot ja kuukaudet ja jos joku kysyisi minulta  viime viikosta, en välttämättä osaisi kertoa siitä mitään. Ja koko ajan on kiire.

Neulerintamalla on hirveä häly. Päästäni pursuilee ideoita ja rakas Ravelry tarjoilee vähintäänkin saman verran lisää. Vastapelurina on lipevä neiti Aika, joka suputtelee korvaan "kyllä sä tänkin teet ja tosi joutuin, aloita ihmessä" ja samalla ruuvaa kelloja vimmatusti etiäpäin,  sillä seurauksella että keskeneräisten töitten läjä paisuu paisumistaan.

Jotain valmistui jo ennen joulua. Neuloin sstävättärelleni tuubihuivin Sirdarin Big Softiesta (tää on oikein käyttökelpoinen lanka moneen juttuun ja hinta-laatusuhde on kohdillaan). Big Softien kaveriksi lisäsin Katian Paillettesia tuomaan tingelistangelis-fiilistä, mukaan Tihun kanssa askartelemani farkkuheijastin ja Tampereen käsityömessuilta ostettu koira-avaimenperä, mikä on passeli russelin omistajalle.

 

Tallin pikkujouluissa mut ja Rane palkittiin vuoden makeimpina.... ratsastustaidolla tai ulkomuodolla ei ainakaan allekirjoitaneen kohdalla taida olla mitään tekemistä tuon meriitin kanssa, hevosellani kylläkin, vaan luulen suhteillamme sekä colaan (minä) että sokeriin (Rane) oli vastaavasti reilusti painoarvoa :)

Mä olen ihastunut suuresti Ilves- ja Karhupurkkeihin, joita ihana ystävättäreni diilaa mulle hämeen kirpputoreilta. Meidän kaupungissa kun nää on moninkertaisesti kalliimpia. Yhtenä käyttötarkoituksena on kynttilälyhty, kuten alla näkyy...ja sit mä oon hillonnu niihin piparimuotteja ja viinipullon korkkeja ja ja ja...

Ompelijaystävättäreni kanssa kävin puolestaan kangastukussa, jonka "lumppulaarista" bongasin ihanan kankaan. Kangas oli valmiiksi päärmätty ja näin oitis sen pöytäliinana. Kun rupesin tekemään kangaspalasta kauppoja, kaupan ystävällinen mieshenkilö lahjoitti sen minulle.Yksinkertaisesti ihana <3. Sekä mies, että liina. Ja niin he, liina ja purkki, aloittivat kestävän liiton keittiön pöydällämme.

 

Miinan kanssa ollaan askarreltupaskarreltu heijastimien lisäksi pimeinä kevättalven iltoina myös kaiken sorttisia koruja ja tilpehöörejä. Ollaan tehty pinnejä...

kaulakoruja...

rannekoruja..

ja kranssi meidän ulko-oveen..

 

 

ja löysinhän mä yhden joskus ammoisina aikoina tehdyn wurminkin päättelemättömänä...

 





Mulla siis toden totta on ongelma. Päättelykeiju ei ole näyttänyt naamaansa meidän tontilla ja mä hukun viimeistelemättömiin töihin. Mä meinaan vihaan lankojen päättelyä...mikä on myös yksi syy kirjoneuleallergiaani. Huoh! Että jos joku näkee ko. keijun, voisi edes lainata sitä tänne suuntaan...

Tämänkin "servettitelineen" tein jo viime kesänä ja siinä se on lötköttänyt olohuoneen korissa vuoden huudellen mulle aina välillä ivallisesti päättelemättömistä langoista (ja niitähän ei ees ollu montaa) sekä kiinnittämättömästä kukkasesta...vaan teinhän mä sen. Ja sen jälkeen olo oli kun marathonin juosseella. Tyytyväinen, suorastaan ylevä.

Pääsiäisenä meillä kävi ihania vieraita, kummituslapsemme perhe, ja kun kerrankin oli syöjiä, saatoin hyvillä mielin tehdä hyytelökakun...siis ilman että olisi houkutusta pistellä se naamaan yksinään...tai Oton suosiollisella avustuksella...on toi vähän stydiä tavaraa kahteen mieheenkin ;)

 

 

niin, ja ystävämme Harmi. Kaveri on kotiutunut meille hieman turhankin hyvin. Eräänä aamuna heräsin ja käteni osui "johonkin karvaiseen". Heti kyllä oivalsin, ettei kyseessä ole siippani reisi vaan karvakaveri, jonka paikka EI ole sängyssämme. Vaivihkaa hivutin puhelimen yöpöydältä, starttasin kameran ja kuvasin syyllisen itse teossa. Siinä se kelmi koisii.



Nyt on aika ruveta pakkaamaan kaikki oleellinen (lue neule ja varaneule ja varaneuleen varaneule) matkaan Oton huomiseen futisturnaukseen. Ensi kerralla kerron sitten suhteestani Uuno Turhapuroon... sommoi!