Jussit on lusittu!

ja paluu arkeen suoritettu rytinällä. Juhannus oli mitä mainioin. Mä olen ollut niin lopen uupunut, että tuommoinen useamman päivän vapaa töistä ja koulutöistä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Edes kolea sää ei haitannut.

Torstaina meille tuli uusi perheenjäsen...tai ingengörin juhannusheila, miten sen nyt ottaa. Vanha Volvo vaihtui uuteen...tai no enemmän ajettu tää uusi on kuin edeltäjänsä, mutta toivottavasti hieman vähemmän vikainen. Mulle riittää, että sillä vetää Rauno the ratsuhevosta vähän kehnommillakin teillä, eli kulkupelin ulkoinen habitus ja eletty elämä on aika toisarvoisia seikoja kunhan peli kulkee...ja mielummin ilman kojetaulussa vilkkuvia valoja ja epämääräisiä ääniefektejä.
Auton vaihto ja kolean sään mukanaan tuoma joutoaika pisti miettimään autojen väritystä vähän syvällisemmin. Jos auton väriä joutuu selittämään, se ei ole mikään väri. Siis vanha autoni oli vihreän keltainen (saatoin tosin kutsua sitä kusen keltaiseksi...joten ei ihme, jos se hieman nikotteli yhteistyöstä kanssani), mieheni auto puolestaan on ruskean harmaa. Raivostuttavaa. Musta on musta ja valkoinen on valkoinen, niin miksi ihmeessä tehdään sen värisiä autoja jotka eivät ole minkään värisiä? Nyt tämä uusi tulokas on viininpunainen ja luulen, että kategoriassani se on väri, vaikka itse olisin kyllä valinnut toisin, sikäli mikäli väriin olisi pystynyt vaikuttamaan...ajatteluni tasosta voinee päätellä, että joutoaika ei ole minulle hyväksi :)

Kun ilma  välillä vähän selkesi, viihdytin itseäni valokuvaamalla.

Koulussa oli valokuvauskurssi ja se vei mennessään. Aikaslailla on vielä oppimista rajauksissa ja valotuksen säädöissä ja tarkennuksessa, siis lähes kaikessa, mutta olen intoa täynnä kuin ilmapallo.

Juhannuksena piti tietty kuvata juhannusruusua, joka normaalista poiketen ajoitti kukintansa juuri oikeaan aikaan.

Tämä on alunalkaen lähtöisin mummoni pihamaalta ja yksi juurakoista oli meidän Joensuun pihallakin. En tiedä, tuleeko tästä lapsuuteni kesät mieleen vai miksi se on yksi kauneimmista pensaista mitä tiedän.

Toinen kaunis on pallopensas, joka pihassamme on rehahtanut aika valtavaksi.

Kun tarkastelin pensasta hieman lähempää, löysin siitä elämää...

...mä sitten niin inhoan hämähäkkejä! Koska oman pihan kukkivat kasvit olivat vähän vähissä tai niin sateen runtelemia, että ei niistä kunnon kuvaa saanut edes photoshoppaamalla, siirryin naapurin pihaan kuvaamaan kolmatta suosikkikasviani. Tai Pioni on ehkä hopeamitalisti ja tuo pallopensas jaetulla kolmannella sijalla kuunliljojen kanssa.

 

Nää on aina jotenkin niin aistikkaita.

 

Lemmikkieläin muistuttaa usein omistajaansa, ja Mörkö on siitä elävä todiste. Se notkui juhannuksen soffan lähistöllä aivan yhtä aktiivisesti kuin allekirjoittanutkin...mä sentään kävin välillä ratsastamassa :)

 

Nyt siirryn tästä tuolilta saunan lauteille makaamaan ja siitä taas sohvalle kutomaan. Tiedossa on rauhallinen ilta. Suorastaan häpeällisen rauhallinen.



herrrrmostuttaa...

... kulkupeli on jo toista viikkoa pajalla. ensin ei tullut varaosa sillon kun piti. sitten jäi remppamies kesälomalle ja toinen sairaslomalle. sitten vietiin auto eri korjaamolle ja -molle (ei Pärnäsen) ja siel se nyt on odottelemassa koska niillä on aikaa antaa sille rajatonta huomiota. entäs minä. hermot riekaleina. laina-auto. ajoin peltipoliisiin ja kuvautin vielä itsenikin. siis PMMP:n sanoin "Helvetin hyvin menee..."

koulussa on ollut viime viikolla huovutusta...akvarellityyliin. tein seinätekstiilin vain todetakseni, että se on ruma.

Värit ei sit oo mun, paits noissa pienissä lehdissä....ja oli virhe, eli erhe sekoittaa murrettuja ja puhtaita värejä....ja koska se on vissi totuus, niin miks mä tein sen? Tyhmä... ärrinmurrin.... Onneksi olohuoneen nojatuolissa odottelee seuraava viimeistelyä ja se on enemmän mun näköinen ja värinen...katotaan mitä siitä loppujen lopuksi sitten tulee.

Tällä viikolla on ollut kuvan siirtoa eri tekniikoin ja mä oon niiii-n innostunu. Tää on ehkä se, mihin tunnen suurinta paloa. nam.

Neulepuolella valmistui jo jokin aika sitten tingelistangelis-Uunopaita teetee Galasta. Mä luulin, että noi paljetit raapii ja kutittaa ja ties vaikka mitä, mutta ei. Oikein on mainio.

Ihan odotan juhannuksen jälkeen tapahtuvaa lomareissuani, jonne voin pukea ton...ja päivettyä pilkulliseksi :D

Ruokaa on tehty ja syöty.

ja vyötäröstäni päätellen yli oman tarpeen...kuvassa komeilee kevättalven hitti Avokadopasta, joka oli suuri pettymys. En todellakaan ymmärrä miksi ihmiset hypettivät sitä, sillä minusta se oli vain yksikertaisen mauton.

Mjaa...lienee aika mennä saunaan ja sitten tv:n ääreen kutalehtimaan. Eilen tuli uusi Moda ja, yllättävää kyllä, siinä oli tällä kertaa useampikin toteuttamisen arvoinen malli...tutut ehkä arvaavatkin mikä osui top tenin huipulle ;)

Siis palaamisiin!

ärrinmurrin

.....auto hajos. Tai ei se mitään hajonnu, vaan vuosihuollossa sanoivat, että tällä ei nyt kannattas ajella...ja sanoivat senkin, että autoni ääni muistuttaa kurkiparvea. Että eiks se oo vähän niinku sama juttu ku että hajoais?
Ärsyttävintä tässä on tietty se, että mulla ois ollu koulupäivä ja daideiluja villasta ja se että laina-autoa ei tälle päivälle ollu saatavilla. Kylläpä ottaa päästä. Mutta huomenna daideilen sitten tänkin päivän edestä. Ihan vissisti ja tänään juon pullon Pepsi Maxia harmitukseen (tosin niin mä ehkä tekisin vaikkei harmittaiskaan) ja teen tekstiilin historiasta esitelmän.

Mulla on ollu tässä jo tovin hirveä himo virkkaukseen. Aikaisemmin olen aina saanut törkeän päänsäryn virkkaamisesta, mutta nyt hokasin ihan puolivahingossa, että pääkipu ei hyökkää, jos virkkaan paksusta langasta...tai kuteesta. Sit lähti.

Kaikki alkoi siitä, kun kouluun piti tehdä tekstiilin suunnittelun ja -valmistuksen kurssilla asiakastyö ja mun tapauksessa se oli matto. Koska inhoan kaiken sorttisia nurkissa pyöriviä epämääräisiä "asioita" (ja voi veljet, voitte uskoa, että niitä on kertynyt), niin en halunnut tehdä raitamalleja erikseen, vaan kudoin samojetein "mallimaton", josta ensin esittelin raidat ja värikokeilut asiakkaalle ja lätkäsin sen sitten tähän tietokonetuolimme alle.

Sitten oli vuorossa varsinainen työ.

Matosta jäi kudetta ja siitä se ajatus sitten lähti. Jämäkuteista valmistui matto nro 3 virkkaamalla.

ja sitten homma karkas jo ihan lapasesta. piti virkata pöytätabletti Katian Cotton Cord printistä...

ja kori (on muuten oikeesti suora :) ) Katian Big Ribbonista.



 Välissä piti neuloa testing-testing-pannunalunen (tai pari) kun sitä Big Ribbonia jäi... On muuten todella kiva lanka...vai voiko tuota nyt enää langaksi sanoa. Siitä virkkaa sisustusjuduja ja mattoja ja olen ajatellut seuraavaksi neuloa siitä paidan...puikoiksi tartten kyllä varmaan heinäseipäät, mutta eiköhän sekin järjesty :)

Kun oli draivi päällä, sain virkattua Miinan mäykynkin valmiiksi (tää paksuus kuuluu niihin päänsärkyä aiheuttaviin).

ja nyt on koukulla takki Katian Darlingista, johon olen ensin virkannut iiii-ison isoäidinneliön selkään ja sitten yhdistän neliöön vähän neuletta ja sitten taas virkkausta ja ja ja...katsotaan mitä tästä oikein syntyy. Lähtötilanne on takki ja tapauksessani lopputulos saattaa sitten olla jotain aivan muuta.

Koska sain Mörön, joka aamuisin kello puoli viisi tuntee nimen Mörkö-perkele. Tämä liikanimi juontaa juurensa jo traditioksi muodostuneesseen tapaan aamuisin, jolloin katti juoksee täyttä laukkaa ja hyppää mahani päälle. Siitä se siirtyy Toni Halmeen ketteryydellä yöpöydälle ja pudottaa siitä kaiken roinan lattialle (juu, uskollisesti kerään tavarat joka päivä takaisin, että tuo kissanpirulainen saa taas pudottaa ne seuraavana aamuna). Tämän jälkeen kissa painuu perässä, paiskoo tavaroita tassuillaan, jonka jälkeen heittäytyy kyljelleen sängyn viereen ja hilaa itseään lattiaa pitkin koko sängyn mitalta mouruten sydäntäsärkevästi "kuolen nälkääääään". Tässä vaiheessa olen jo täysin hereillä, nappaan katin kainaloon ja roikotan sen olohuoneeseen ja pistän oven kiinni. Nokkelimmat varmasti miettivät, miksen jo illalla laita makuuhuoneen ovea kiinni, mutta siihenkin löytyy selitys. Jos ovi on jo illalla kiinni tuo ihana eläin kiipeää oven ristikoita ylös ja valuu alas pitkin yötä ja ei suinkaan äänettömästi, vaan karjuen kuin jalopeura....ja sitten alkuperäiseen asiaan. Sain siis tämän herttaisen ja aran (???) kissan ystävättäreni löytölasta ja kiitokseksi tein Sarille "helmikana"-sukat.

hih! Kuvaan näyttää eksyneen myös kaksi varvastani :).
Helmikana-nimi tulee siitä, että Sarilla oli kana nimeltä Heikki, joka otti toisilta kanoilta kovin pahasti selkäänsä ja erinäisten vaiheiden kautta siirtyi kanojen taivaaseen. Lupaan kertoa näistä kröhm, "vaiheista" joskus myöhemmin lisää... Lankana on ihan ehdoton suosikkisukkalankani Sandnesin Alpakkasukkalanka ja tipluina taitaa olla jotain perus seiskaveikkaa vuodelta miekka ja kirves.

Meidän kylältä lopetti sisustusliike ja kävin sen loppuunmyynnissä hieman "säästämässä". Olen jo pitkään etsinyt tarjotinta, jolla voisi roudata ruokaa keittiöstä grillille ja huvimajaan ja siellä se oli. Juuri passelin kokoinen ja tarpeeksi simppeli peltitarjotin joka ilmoitti halukkuutensa muuttaa meille asumaan.

 

Olen myös mahdoton servettihamsteri ja kuinka ollakkaan mukaani lähti myös kolme servettipakettia ja kyllä neulova nainen tarvitsee neulekuvioisen kynttilänkin. Ihan vissisti, eikös juu?

 

Kun oli tarjotin kerta hankittuna, jolla pystyi kantamaan evästä edestakaisin talon ja pihan väliä, niin ei muuta kun syömään. Tästä projektin vaiheesta piti jo miehenikin :). Avokadosalaattia, olkaa hyvä.

 

 

Kello alkaa olla jo giljoona ja on aika siirtyä pakertamaan sitä esitelmää tekstiilin historiasta....ellen sitten harhauta itseäni ja käväisen maalaamassa ensin yhden hyllylaudan vielä kertaalleen...