Jussit on lusittu!

ja paluu arkeen suoritettu rytinällä. Juhannus oli mitä mainioin. Mä olen ollut niin lopen uupunut, että tuommoinen useamman päivän vapaa töistä ja koulutöistä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Edes kolea sää ei haitannut.

Torstaina meille tuli uusi perheenjäsen...tai ingengörin juhannusheila, miten sen nyt ottaa. Vanha Volvo vaihtui uuteen...tai no enemmän ajettu tää uusi on kuin edeltäjänsä, mutta toivottavasti hieman vähemmän vikainen. Mulle riittää, että sillä vetää Rauno the ratsuhevosta vähän kehnommillakin teillä, eli kulkupelin ulkoinen habitus ja eletty elämä on aika toisarvoisia seikoja kunhan peli kulkee...ja mielummin ilman kojetaulussa vilkkuvia valoja ja epämääräisiä ääniefektejä.
Auton vaihto ja kolean sään mukanaan tuoma joutoaika pisti miettimään autojen väritystä vähän syvällisemmin. Jos auton väriä joutuu selittämään, se ei ole mikään väri. Siis vanha autoni oli vihreän keltainen (saatoin tosin kutsua sitä kusen keltaiseksi...joten ei ihme, jos se hieman nikotteli yhteistyöstä kanssani), mieheni auto puolestaan on ruskean harmaa. Raivostuttavaa. Musta on musta ja valkoinen on valkoinen, niin miksi ihmeessä tehdään sen värisiä autoja jotka eivät ole minkään värisiä? Nyt tämä uusi tulokas on viininpunainen ja luulen, että kategoriassani se on väri, vaikka itse olisin kyllä valinnut toisin, sikäli mikäli väriin olisi pystynyt vaikuttamaan...ajatteluni tasosta voinee päätellä, että joutoaika ei ole minulle hyväksi :)

Kun ilma  välillä vähän selkesi, viihdytin itseäni valokuvaamalla.

Koulussa oli valokuvauskurssi ja se vei mennessään. Aikaslailla on vielä oppimista rajauksissa ja valotuksen säädöissä ja tarkennuksessa, siis lähes kaikessa, mutta olen intoa täynnä kuin ilmapallo.

Juhannuksena piti tietty kuvata juhannusruusua, joka normaalista poiketen ajoitti kukintansa juuri oikeaan aikaan.

Tämä on alunalkaen lähtöisin mummoni pihamaalta ja yksi juurakoista oli meidän Joensuun pihallakin. En tiedä, tuleeko tästä lapsuuteni kesät mieleen vai miksi se on yksi kauneimmista pensaista mitä tiedän.

Toinen kaunis on pallopensas, joka pihassamme on rehahtanut aika valtavaksi.

Kun tarkastelin pensasta hieman lähempää, löysin siitä elämää...

...mä sitten niin inhoan hämähäkkejä! Koska oman pihan kukkivat kasvit olivat vähän vähissä tai niin sateen runtelemia, että ei niistä kunnon kuvaa saanut edes photoshoppaamalla, siirryin naapurin pihaan kuvaamaan kolmatta suosikkikasviani. Tai Pioni on ehkä hopeamitalisti ja tuo pallopensas jaetulla kolmannella sijalla kuunliljojen kanssa.

 

Nää on aina jotenkin niin aistikkaita.

 

Lemmikkieläin muistuttaa usein omistajaansa, ja Mörkö on siitä elävä todiste. Se notkui juhannuksen soffan lähistöllä aivan yhtä aktiivisesti kuin allekirjoittanutkin...mä sentään kävin välillä ratsastamassa :)

 

Nyt siirryn tästä tuolilta saunan lauteille makaamaan ja siitä taas sohvalle kutomaan. Tiedossa on rauhallinen ilta. Suorastaan häpeällisen rauhallinen.