mä oon niiiii-n...

...koululainen. Uusi vuosi alkoi ompelulla ja kaikki tututhan tietävät, että minulla ja ompelukoneella on tulinen viha-rakkaussuhde. Mä oikeasti pelkäsin tätä kurssia ihan tosissani, mutta päätin, että nyt tai ei koskaan. Mä otan niskalenkin siitä laitteesta ja ompelen vaikka kaikki tän talon kankaat (ja niitähän piisaa), mutta nyt opin ompelemaan...ja niin teinkin. Kurssin eka tehtävä oli ommella pussi ja sitten toisenlainen pussi ja sitten kolmannenlainen pussi ja mä ompelin ja ompelin ja ompelin vielä kotonakin.

..jos rehellisiä ollaan niin niitä on enemmänkin...ja lisää on tulossa. Oikeastaan pussien ompelu on ihan kivaa ja keskeneräisten neuletöiden määrästä päätellen, kässäpusseille on tilausta :)

Daniel Craig yritti kyllä eräänä iltana selättää mut meidän köökin pöydän ääressä, oli vissiin James Bondina tottunut siihen, ettei naiset pistä hanttiin, vaan taipuihan tuokin pussiksi.

On sitten muuten ihan vihonviimeinen kangas ommella, mutta kähevänä emäntänä pistin leivinpaperia kankaan ja paininjalan väliin ja muutaman kirosanan saattelemana sain kuin sainkin vetoketjun kiinnitettyä.

Koulussa on superkiva nappikone, jolla väkästelin maatuskanappeja. Musta vois oikeestaan isona tulla nappikauppias, oli se vaan niin mukavaa se nappien teko :)

Ja kootona puolestan meillä on lapsityövoiman käytöstä tehty liki taidetta. Kiristys, uhkailu ja lahjonta, perheemme kasvatusmetodit.

Joululahjoista jäi esittelemättä ingengöörille tekemäni Norosukat. Ovat sen väriset, että löytyvät taatusti ja kyllä nuo on useasti iltasella nähty hyvinkin konservatiivisen mieheni käpäliä lämmittämästä....liekö onnistunut lahja...kerrankin.

Sukkien lisäksi väriterapiaa arkeemme luomaan teimme Tihun kanssa rannekoruja. Yks mulle, yks siulle ja yks siun ystävälle. Tasajako siis. Helmet tilasin vuonna miekka ja kilpi Ebaysta.

Koulu on tehnyt minulle sen, että puuhastan liki maanisesti koko ajan. Kotimme näyttää ajoittain siltä, kuin hunnilauma olisi siellä temmeltänyt, mutta ah ja ihanuus, "vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas". Neulepuikoilta tulee välillä siis valmistakin. Toiset onnistuvat, toiset taas eivät. Tässä yksi esimerkki siitä eivät-kategoriasta. Ravelrystä bongasin kivan huivelon, joka tietty piti aloittaa heti eli välittömästi ja ihme kyllä se valmistuikin yhden yön aikana. Kirjoneule ei  koskaan ole ollut vahvuuteni. Huivi kiristi ja lörpötti ja päätyi purettavien koriin. Kerkesin kuitenkin ottamaan kuvan tekeleestä, ennen sen muodonmuutosta.

Ja sitten työhön, josta olen aidosti ylpeä. Olen tehnyt takkia kuin Iisakin kirkkoa. Se on hautautunut kässäkorin pohjimmaiseksi, pyörinyt kaapissa ja kaivettu taas esille. Langanpäät ovat aiheuttaneet allergisia reaktioita, mutta tässä. Finally. Isoäidinneliötakki <3

Lankana Noron Aya ja musta on sitten vastaavasti Sandnesin Alpakkaa. Kivoja lankoja kumpikin. Takki on mieluisa ja siippani vastaavasti hetkittäin ei. Hän meinaan totesi kun intoa puhkuen esittelin valmista takkia "et sitten mitään rumempaa saanut aikaiseksi". Pöh. Rumista keskustellessamme voimme yhdessä tuumin mennä verailemaan hänen kravattikokoelmaansa...

Nymmää lähden kattomaan Putousta ja neuloskelemaan soffallemme. Adjö!