selleri

Eilen oli sikäli poikkeuksellinen päivä, että ingengör lähti Ranskaan ja pikku-Makkara kaverilleen yökylään, joten jäin Oravan kanssa kotiin kahdestaan. Ensin hänkin kyllä meinasi lähteä kaverilleen kyläilemään, mutta kaksin olo lienee sen verran harvinaista herkkua, että halusi kuitenkin jäädä kotiin äitin kanssa...vielä. En meinaan usko, että enää kovin kauaa äiti, Putous ja shipsipussi vie voiton kaverikyläilyltä...siihen asti siis, nauttikaamme <3.

Tekaisin Waldorfin salaatin iltapalaksi ja sellerin vartta hypistellessäni muistin nähneeni joskus ja jossain, kun vartta oli käytetty ikään kuin leimasimena...mmm....juoksuaskeleita yläkertaan, pönkäisin paria laatikkoa ja painuin takaisin alakertaan kankaan, kangasvärin ja siveltimen kanssa.

Sitten truuttasin väriä selleriin ja levittelin pensselillä

ja painoin "kukkia" valkoiselle kankaalle.

Vaikein osuus tässä duunissa, oli malttaa antaa värin kuivaa yön yli. Aamulla silitin vielä leivinpaperin läpi ja sen jälkeen hurisuttelin ompelukoneella vapaaommellen ensin mustalla langalla ja sitten hopealla.

Ei pöllömpää. Vielä pitäisi huolitella liinan reunat.

Kuten sanottu, koulussa on meillä viime viikot ollut ompelua ja kirjontaa sekä käsin, että koneella ja tästä olen sitten hieman villiintynyt. Henkilökohtaisena tavoitteenani oli kesyttää ompelukone ja varsin mallikkaasti olen tehtävästä mielestäni suoriutunut. Ainoastaan napinlävet, ne ovat saatanasta.

Vapaaompelulla tein koulussa liukenevaa kalvoa apuna käyttäen huivin.

Kalvojen väliin laitoin villalankaa ja huovutusvillaa, pitsiä, nauhalankaa, paljettilankaa ja höyheniä. Sitten toinen kalvo päälle ja ompelukoneella surauttelin tuhannen ja yksi tikkiä pitämään hommaa kasassa. Kun tikkiä oli tarpeeksi, kastelin huivin hanan alla ja jätin saunan lauteille kuivamaan. En kyllä enää ole yhtään varma, jääkö tuotos huiviksi, sillä tekisi hieman mieli laskostella siitä seinätekstiili, johon laittaisin semmottees valot taakse....pitänee hieman tuumata, sillä villi veikkaus on, että huivina tuota ei tule käytettyä vaikka nätti onkin.

Tyynyihin meidän piti ommella vetoketjuja ja niitä hiton nappeja. Vetoketjujen ompelu sujui, ihme kyllä, melko rauhallisissa tunnelmissa, mutta nappien kanssa tuli seinä eteen. Ainut nappi minkä sain ommeltua, eikä tässäkään tapauksessa kyse ollut napinlävestä (joka siis on se v-mäinen juttu), oli tämä kristallinappi tyynyn keskelle.

Kankaana on sängyn päädystämme yli jäänyt keinonahan palanen. Aikas hyvä vaikka itse sanonkin.

Joskus viime syksynä viedessäni Raunoa Helssinkiin, poikkesin paluumatkalla Kärkäiselle. Tavoilleni uskollisena painelin ensin syömään ja sitten lankaosastolle ja siellä näin alennuksessa keinokuitulangan (paha) jossa oli söpöjä palloja (hyvä). Jakomielitautisena neuvottelin hetken itseni kanssa, tällä kertaa pallojen viedessä voiton langan koostumuksesta ja onnellisena marssin kassalle vyyhti mukanani. Hetken tuo kerkesi marinoitua lankalaatikossani, kunnes sain aikaiseksi tehdä siitä Miinalle tuubin.

Vaikka koostumus oli mitä hirveintä, tuli huivista aikas söpö ja tyttäreni on ollut siihen erittäin tykästynyt. Että ei kai se lanka nyt sitten ihan huono hankinta ollut, eihän ;)?

Vetoketjujen ja tyynyjen lisäksi sisustusompelukurssiin kuuluivat verhot. No minähän en sitten ikinä tajua mennä sieltä mistä aita on matalin, eli vaikkapa nyt tässä tapauksessa tehdä ihan tavalliset suorat verhot. Ehei. Halusin tehdä verhot hiutuneista ja taatusti vinoista vanhoista lakanoista, sillä niissä oli niin söpöt pitsit...ja lakanoissa ei tietenkään ollut kahtaa samanlaisella pitsillä varustettua yksilöä. Hetken tuuminnan jälkeen päädyin tekemään pitsikaitaleitten väliin suorat kaitaleet, jossa sitten ongelmaksi muodostui kankaiden ikä ja se, että ne vetivät vähän joka suuntaan. Ja ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, huomasin kaiken ollessa jo valmiina, että olin ommellut viimeisen palan väärin päin, eli nuo laskokset ulospäin....saakelin saakeli. Ompelukoneen käytön lisäksi kurssi on opettanut minulle myös itsehillintää ja ratkojan käyttöä.

Tässä ne nyt vihon viimein ovat ja kuisti valaistui huimasti....

Pakko olla tyytyväinen, sen verran iso urakka tuokin oli liki ompelutaidottomalle ihmiselle.

Nyt lienee aika lähteä noutamaan jälkikasvua laskettelurinteestä ja sen jälkeen minut tapaakin hellan äärestä, sillä Otolla on varmasti suden nälkä. Sommoi!