mässyn mässyn

Näin kevään korvalla, kun pitäisi ehkä hieman ajatella mitä suuhunsa laittaa minuun iskee hirviä leivontavimma. Toki kylävieraille meillä leivotaan normaalistikin, mutta muuten on kyllä arjen leipomukset hieman vähissä.
Jostain kevään, liekö Yhteishyvä-lehdestä, bongasin tuulihattujen ohjeen ja pitihän niitä sitten kokeilla.

Väliin rutkasti gräddeä ja vadelmia. Mä tykkään sotkea hilloa pakastemarjojen kanssa, jolloin siitä ei tule niin makeata. Hyviä oli ja hyvin katosivat pöydästä.

Meillä kävi ihania yökylävieraita, ja koska jälkimmäisenä päivänä tuli pikkuisen hoppu ruoanlaiton suhteen, tein tällaisen ruman, mutta makoisan jälkkärin jäätelöstä, pähkinäsuklaarouheesta, tuoreista mansikoista (juu, niitä sai lidlistä), minivaahtokarkeista ja strösseleistä.

Kaik män ja hyvä ku piisas :)

Mä olen myös kovin perso pähkinätoffeelle ja kerran päivänä muutamana koulussa mulle tuli hirrrrrvee himo toffeeseen. Kotiin päästyäni kermakattila tulille ja omnom...niin oli hyvää.

Jokos muuten kerroin, että muonavahvuutemme lisääntyi yhdellä kodittomalla kissalla?

Harmi the cat, joka tässä köllii päiväpeitollamme...

...sai seurakseen Mörön.

Mörkö on viettänyt viimeiset vuoden ja kaksi kuukautta ystävättäreni löytölässä. Sari ei ollut kovin hanakka antamaan sitä meille, sillä se oli käynyt kerran kokeilemassa kotikissan elämää jollain mummolla, mutta koska se oli suunnattoman arka ja viettänyt päivät pakastimen takana oli mummo halunnut palauttaa kissan. Mutta minä halusin tämän. Juuri tämän Batman-naamaisen otuksen ja vannoin Sarille, että meillä ei ole väliä vaikka se asuisikin sohvan takana ja että lapset antavat sen taatusti olla rauhassa, ovathan antaneet Harminkin. Sarin empiessä ilmoitin, että tulemme huomenna hakemaan kissan ja niin me mentiin.
Mörkö oli juuri niin arka kuin olin kuullutkin. Metsästykseen kissalasta meni tovi jos toinen, eikä auttaneet kinkut ei kalkkunaleikkeet. Mörkö puri ja rimpuili, sylki ja sähisi ja kuljetuslaatikkoon jouduttuaan oli niin paniikissa että laski poloinen alleen. Kotimatka oli leppoisa, hajuun turtui jo sadan kilometrin kohdalla ja ilta meni kissaa pestessä, mikä oli aivan oma operaationsa. Jonas oli sonnustautunut vanhoihin lasketteluhanskoihin, jotka ylttivät liki kyynärtaipeeseen ja minä pyyhin kostealla rätillä.
Ensimmäinen viikko kului niin, että Mörkö antoi silittää jos sen pää pysyi piilossa. Se heitti selälleen ja kehräsi, mutta naamaansa se ei halunnut näyttää.
Nyt se on asunut meillä parisen kuukautta ja siitä on kuoriutunut ahne ja hellyyden kipeä sylikissa, joka tulee jalkoihin mouruamaan syliin pääsyä.

Se tärvää lankavarastoni ja on selkeästi mies halvaantuessaan heti imurin nähdessään.

Että semmoista tänne tällä erää. Nyt lähden leipomaan sämpylöitä, joten sommoi!