mau mahtavaa!

Meillä oli tällä viikolla opintokäyntejä Jyväskylässä ja samaan syssyyn kävin katsastamassa Suomen käsityön museossa sekä aulassa olevan Heijastuksia Baltiasta-nukkenäyttelyn sekä Olen Eestalne-Olen Virolainen-näyttelyn, jossa oli kerrassaan upeita Viron muotitaiteilijoiden luomuksia. Erityisen paljon viehätyin Triinu Pungitsin leninkeihin....

 

Virolaisilla on mielestäni loistava kyky yhdistellä värejä ja heidän niin kirjoneuleensa kuin kirjotut kuvionsa ovat niin herkullisia, että niitä voisi katsella vaikka kuinka ja paljon.

 

 

 

...ihan mielettömiä, eikö totta?

 

Lisäksi tarjolla oli silmänruoaksi upeita Viron kansallispukukankaista tehtyjä vaatteita....että kyllä nyt on herkuteltu.



 



Nappeja, peilejä, saippuaa...

Mulla on salainen pahe, nappien keräily. Mä olen miettinyt ja miettinyt, mihin niitä sitten oikein tärväisi ja sitten sain käteeni kuumaliimapyssyn...

Valkoisista napeista Pikku-Makkaralle. Kuva kellastutti muutaman napin, mutta oikeesti noi on kaikki valkoisia, toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta yhtään noin keltaista ei ole joukkoon eksynyt.

ja mustista Oravalle....tosin ei näistä jemma paljoa vajennut. Toi O-kirjain ois ehkä pitäny maalata ensin mustaksi, mutta empä tuota ajatellut siinä vaiheessa kun se vielä oli mahdollista... :D

Äitinsä lisäksi meidän Rinsessa on kiinnostunut käsitöistä ja halusi aloittaa 6-vuotisen kässäkoulun. Ihan tuo on ollut into pinkeänä nämä menneet kaksi kertaa ja hyvä niin. Tässä on ensimmäinen kankaanpainotyö ja mä luulen työllistyväni näiden töiden tuotteistamisessa...tästäkin kun pitäisi ommella pussukka...

Mjaaha. Veljensä lähti tänään kolmeksi päiväksi leirikouluun (niillä on siellä diskokin!!!) ja mä lupasin neidille leffaillan. Tarkalleen ottaen Ice Agea ja mässyä, eli nyt irtsareitten ostoon. Nam!

Long time, no see

Mä olen selvästikin saamaton nahjus tän blogin suhteen, mutta parempi myöhään kun ei silloinkaan....
Juu, kesä meni fiuh vaan. Kesäkuun paleli. Heinäkuun taitteessa kävimme taas vanhoilla kotikonnuilla Motalassa. Mulla meinasi jo poru päästä kun heti ekana päivänä tuli vettä kuin Esterin peräpäästä, mutta onneksi päivä päivältä sää muuttui parempaan suuntaan ja saimme nauttia jopa auringosta.





Vuokrasimme Varamon rannalta pikku "mökin"(http://start.motala.se/boende-i-motala/beachvillan/) ja elimme herroiksi. Päivisin tapasimme vanhoja ystäviämme, kävimme kävelemässä ihanassa Vadstenassa, jonne ennen aina menimme perjantaisin Jonaksen päästyä töistä. Söimme hodareita ja olimme niiii-n lomalla. Saimme myös uuden melko rohkean ystävän...

Sitten kun pääsimme kotiin, iskivät helteet takavasemmalta. Mä en edes välitä helteistä, vaan mulle semmoinen 22 ja vieno tuuli on käsitys hyvästä kesäpäivästä,  mutta tänä vuonna kun heinäkuussa kärvensin nahkaani autokatoksessamme päätin, että yhtään en valita vaan säästän valitukset syyskylmille kun joka paikassa on märkää, hevosten tarhat kuin kolera-altaat ja mua viluttaa (edellisestä sanasta voidaan vaihtaa myös yksi kirjain, jonka jälkeen voitte päätellä todellisen mielipiteeni syyssateista).

Sitä, mitä autokatoksessa helteellä tein ja miksi sinne tuulettimenkin virittelin, ette muuten ikinä arvaa :). Mä kasasin sinne kangaspuut ja kutoa paukuttelin (juu, helkkarin sopivaa puuhaa yli kolmenkymmenen asteen lämpötilassa) parit matot. Hoksasin kyllä itsekin ja melko varhaisessa vaiheessa, että sairasta puuhaa, mutta aloitettu mikä aloitettu...

Jotenkin olin väriterapian tarpeessa ja tein tän "peppi pitkätossu"-maton ja sitten tajusin, että eihän se sovi meille minnekään. No, ei ole hätä tämän näköinen, laitetaan sopimaan ja siinä se nyt on, Tuhon sängyn vieressä.

..ja ihan kivaa vaihtelua tuo tasaisen beige-musta-valkoiseen. Sängynpeitto on muuten mun vanha, jostain kultaiselta (?) 80-luvulta, jonka uitin Dylonissa jokunen vuosi sitten ja siinä hän on, uskollisena ja aina valmiina palvelukseen, kuin vanha hovimestari.

Hovimestari-maton lisäksi meillä asuu Laaduntarkkailija



sekä Varastoesimies

 Koska loimea oli luotu....riittävästi...piti mun saada uusi matto meidän eteiseen, jonka lattia on musta ja seinät taittavat aavistuksen vaaleanpunaiseen. Eikä se iänkaikkisen vanha, kulahtanut vihreä sinne ole ikinä edes mallannut. Tuli kaksi. Tässä eka

ja tässä toka

Tämä kakkonen on se, jonka loppujen lopuksi päätin asetella eteisen lattialle ja siellä hän nyt on. Vanhan singerin alla kuin pakotettuna vastaanottamaan syksyn kuraisia kenkiä :)

Kutoessani olin jo suorastaan kotiutunut autokatokseen ja siinä penkillä polkeissani havainnut ruuvipenkin autokatoksen pöydällä. Välipalatyönä virittelin pystyyn pikku pajan



ja askartelin välipalatyönä vanhasta lusikasta koruaihion ja yhden sormuksen, sekä pellinpaloille jotka olin dyykannut rakennustyömaan roskiksesta stanssasin muutaman siivottoman tekstin...

Clas Ohlsonilla muuten myydään ensteekskäteviä kirjainstansseja. Edellämainitulta Ruåtsinretkeltämme ostin ne pienemmät ja sitten kotiinpaluun kunniaksi ne suuremmat..ans kattoo miltä askarteluni näyttävät sitten valmistuttuaan.

Koulumme oli saanut kunnian sisustaa asuntomessuille YIT:n Kierto-kodin. Patsastelin esittelemässä asuntoa siellä 12-kerroksessa ja sitten kävin vielä erikseen tutustumassa muuhun messutarjontaan....ja olin pettynyt. Muutama talo oli kekseliäs ja muutamassa oli sisustettu taidokkaasti, mutta suurin osa asumuksista oli jo värinsä (harmaa, harmaa ja höystettynä harmaalla) niin korvamerkattu 2010-luvulle, että meinasin ruveta kirkumaan. Mun mielestä sisustus kun voi olla tyylikäs ja kaunis ja asujansa näköinen ilman, että siihen on käytetty niitä viimeisiä trendejä....tai ehkä juuri siksi. Niillä "tämän hetken hitti on harmaa"-ajatuksilla kun harvoin saadaan persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä aikaiseksi. Tässä kuitenkin muutama kuva messuilta..niitä kun ei ole vielä ollut kun puoli blogistaniaa pullollaan...

Kiva matto



Tällä petillä tuntisi itsensä ihan rinsessaksi

Kotoisa parturi

Kekseliäs lamppu 



Tyylikäs kiuas



Lellaset simpukat



Näyttävä valaisin



Helteet loppuivat, mutta loimi ei. Nyt olen sitten sateessa askarrellut kangasta vanhoista vhs-kaseteista ja sitten kun se into loppui näitä poppanajudui...

 

 ...näistä lisää ensi kerralla :), sommoi!

Jussit on lusittu!

ja paluu arkeen suoritettu rytinällä. Juhannus oli mitä mainioin. Mä olen ollut niin lopen uupunut, että tuommoinen useamman päivän vapaa töistä ja koulutöistä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Edes kolea sää ei haitannut.

Torstaina meille tuli uusi perheenjäsen...tai ingengörin juhannusheila, miten sen nyt ottaa. Vanha Volvo vaihtui uuteen...tai no enemmän ajettu tää uusi on kuin edeltäjänsä, mutta toivottavasti hieman vähemmän vikainen. Mulle riittää, että sillä vetää Rauno the ratsuhevosta vähän kehnommillakin teillä, eli kulkupelin ulkoinen habitus ja eletty elämä on aika toisarvoisia seikoja kunhan peli kulkee...ja mielummin ilman kojetaulussa vilkkuvia valoja ja epämääräisiä ääniefektejä.
Auton vaihto ja kolean sään mukanaan tuoma joutoaika pisti miettimään autojen väritystä vähän syvällisemmin. Jos auton väriä joutuu selittämään, se ei ole mikään väri. Siis vanha autoni oli vihreän keltainen (saatoin tosin kutsua sitä kusen keltaiseksi...joten ei ihme, jos se hieman nikotteli yhteistyöstä kanssani), mieheni auto puolestaan on ruskean harmaa. Raivostuttavaa. Musta on musta ja valkoinen on valkoinen, niin miksi ihmeessä tehdään sen värisiä autoja jotka eivät ole minkään värisiä? Nyt tämä uusi tulokas on viininpunainen ja luulen, että kategoriassani se on väri, vaikka itse olisin kyllä valinnut toisin, sikäli mikäli väriin olisi pystynyt vaikuttamaan...ajatteluni tasosta voinee päätellä, että joutoaika ei ole minulle hyväksi :)

Kun ilma  välillä vähän selkesi, viihdytin itseäni valokuvaamalla.

Koulussa oli valokuvauskurssi ja se vei mennessään. Aikaslailla on vielä oppimista rajauksissa ja valotuksen säädöissä ja tarkennuksessa, siis lähes kaikessa, mutta olen intoa täynnä kuin ilmapallo.

Juhannuksena piti tietty kuvata juhannusruusua, joka normaalista poiketen ajoitti kukintansa juuri oikeaan aikaan.

Tämä on alunalkaen lähtöisin mummoni pihamaalta ja yksi juurakoista oli meidän Joensuun pihallakin. En tiedä, tuleeko tästä lapsuuteni kesät mieleen vai miksi se on yksi kauneimmista pensaista mitä tiedän.

Toinen kaunis on pallopensas, joka pihassamme on rehahtanut aika valtavaksi.

Kun tarkastelin pensasta hieman lähempää, löysin siitä elämää...

...mä sitten niin inhoan hämähäkkejä! Koska oman pihan kukkivat kasvit olivat vähän vähissä tai niin sateen runtelemia, että ei niistä kunnon kuvaa saanut edes photoshoppaamalla, siirryin naapurin pihaan kuvaamaan kolmatta suosikkikasviani. Tai Pioni on ehkä hopeamitalisti ja tuo pallopensas jaetulla kolmannella sijalla kuunliljojen kanssa.

 

Nää on aina jotenkin niin aistikkaita.

 

Lemmikkieläin muistuttaa usein omistajaansa, ja Mörkö on siitä elävä todiste. Se notkui juhannuksen soffan lähistöllä aivan yhtä aktiivisesti kuin allekirjoittanutkin...mä sentään kävin välillä ratsastamassa :)

 

Nyt siirryn tästä tuolilta saunan lauteille makaamaan ja siitä taas sohvalle kutomaan. Tiedossa on rauhallinen ilta. Suorastaan häpeällisen rauhallinen.



herrrrmostuttaa...

... kulkupeli on jo toista viikkoa pajalla. ensin ei tullut varaosa sillon kun piti. sitten jäi remppamies kesälomalle ja toinen sairaslomalle. sitten vietiin auto eri korjaamolle ja -molle (ei Pärnäsen) ja siel se nyt on odottelemassa koska niillä on aikaa antaa sille rajatonta huomiota. entäs minä. hermot riekaleina. laina-auto. ajoin peltipoliisiin ja kuvautin vielä itsenikin. siis PMMP:n sanoin "Helvetin hyvin menee..."

koulussa on ollut viime viikolla huovutusta...akvarellityyliin. tein seinätekstiilin vain todetakseni, että se on ruma.

Värit ei sit oo mun, paits noissa pienissä lehdissä....ja oli virhe, eli erhe sekoittaa murrettuja ja puhtaita värejä....ja koska se on vissi totuus, niin miks mä tein sen? Tyhmä... ärrinmurrin.... Onneksi olohuoneen nojatuolissa odottelee seuraava viimeistelyä ja se on enemmän mun näköinen ja värinen...katotaan mitä siitä loppujen lopuksi sitten tulee.

Tällä viikolla on ollut kuvan siirtoa eri tekniikoin ja mä oon niiii-n innostunu. Tää on ehkä se, mihin tunnen suurinta paloa. nam.

Neulepuolella valmistui jo jokin aika sitten tingelistangelis-Uunopaita teetee Galasta. Mä luulin, että noi paljetit raapii ja kutittaa ja ties vaikka mitä, mutta ei. Oikein on mainio.

Ihan odotan juhannuksen jälkeen tapahtuvaa lomareissuani, jonne voin pukea ton...ja päivettyä pilkulliseksi :D

Ruokaa on tehty ja syöty.

ja vyötäröstäni päätellen yli oman tarpeen...kuvassa komeilee kevättalven hitti Avokadopasta, joka oli suuri pettymys. En todellakaan ymmärrä miksi ihmiset hypettivät sitä, sillä minusta se oli vain yksikertaisen mauton.

Mjaa...lienee aika mennä saunaan ja sitten tv:n ääreen kutalehtimaan. Eilen tuli uusi Moda ja, yllättävää kyllä, siinä oli tällä kertaa useampikin toteuttamisen arvoinen malli...tutut ehkä arvaavatkin mikä osui top tenin huipulle ;)

Siis palaamisiin!

ärrinmurrin

.....auto hajos. Tai ei se mitään hajonnu, vaan vuosihuollossa sanoivat, että tällä ei nyt kannattas ajella...ja sanoivat senkin, että autoni ääni muistuttaa kurkiparvea. Että eiks se oo vähän niinku sama juttu ku että hajoais?
Ärsyttävintä tässä on tietty se, että mulla ois ollu koulupäivä ja daideiluja villasta ja se että laina-autoa ei tälle päivälle ollu saatavilla. Kylläpä ottaa päästä. Mutta huomenna daideilen sitten tänkin päivän edestä. Ihan vissisti ja tänään juon pullon Pepsi Maxia harmitukseen (tosin niin mä ehkä tekisin vaikkei harmittaiskaan) ja teen tekstiilin historiasta esitelmän.

Mulla on ollu tässä jo tovin hirveä himo virkkaukseen. Aikaisemmin olen aina saanut törkeän päänsäryn virkkaamisesta, mutta nyt hokasin ihan puolivahingossa, että pääkipu ei hyökkää, jos virkkaan paksusta langasta...tai kuteesta. Sit lähti.

Kaikki alkoi siitä, kun kouluun piti tehdä tekstiilin suunnittelun ja -valmistuksen kurssilla asiakastyö ja mun tapauksessa se oli matto. Koska inhoan kaiken sorttisia nurkissa pyöriviä epämääräisiä "asioita" (ja voi veljet, voitte uskoa, että niitä on kertynyt), niin en halunnut tehdä raitamalleja erikseen, vaan kudoin samojetein "mallimaton", josta ensin esittelin raidat ja värikokeilut asiakkaalle ja lätkäsin sen sitten tähän tietokonetuolimme alle.

Sitten oli vuorossa varsinainen työ.

Matosta jäi kudetta ja siitä se ajatus sitten lähti. Jämäkuteista valmistui matto nro 3 virkkaamalla.

ja sitten homma karkas jo ihan lapasesta. piti virkata pöytätabletti Katian Cotton Cord printistä...

ja kori (on muuten oikeesti suora :) ) Katian Big Ribbonista.



 Välissä piti neuloa testing-testing-pannunalunen (tai pari) kun sitä Big Ribbonia jäi... On muuten todella kiva lanka...vai voiko tuota nyt enää langaksi sanoa. Siitä virkkaa sisustusjuduja ja mattoja ja olen ajatellut seuraavaksi neuloa siitä paidan...puikoiksi tartten kyllä varmaan heinäseipäät, mutta eiköhän sekin järjesty :)

Kun oli draivi päällä, sain virkattua Miinan mäykynkin valmiiksi (tää paksuus kuuluu niihin päänsärkyä aiheuttaviin).

ja nyt on koukulla takki Katian Darlingista, johon olen ensin virkannut iiii-ison isoäidinneliön selkään ja sitten yhdistän neliöön vähän neuletta ja sitten taas virkkausta ja ja ja...katsotaan mitä tästä oikein syntyy. Lähtötilanne on takki ja tapauksessani lopputulos saattaa sitten olla jotain aivan muuta.

Koska sain Mörön, joka aamuisin kello puoli viisi tuntee nimen Mörkö-perkele. Tämä liikanimi juontaa juurensa jo traditioksi muodostuneesseen tapaan aamuisin, jolloin katti juoksee täyttä laukkaa ja hyppää mahani päälle. Siitä se siirtyy Toni Halmeen ketteryydellä yöpöydälle ja pudottaa siitä kaiken roinan lattialle (juu, uskollisesti kerään tavarat joka päivä takaisin, että tuo kissanpirulainen saa taas pudottaa ne seuraavana aamuna). Tämän jälkeen kissa painuu perässä, paiskoo tavaroita tassuillaan, jonka jälkeen heittäytyy kyljelleen sängyn viereen ja hilaa itseään lattiaa pitkin koko sängyn mitalta mouruten sydäntäsärkevästi "kuolen nälkääääään". Tässä vaiheessa olen jo täysin hereillä, nappaan katin kainaloon ja roikotan sen olohuoneeseen ja pistän oven kiinni. Nokkelimmat varmasti miettivät, miksen jo illalla laita makuuhuoneen ovea kiinni, mutta siihenkin löytyy selitys. Jos ovi on jo illalla kiinni tuo ihana eläin kiipeää oven ristikoita ylös ja valuu alas pitkin yötä ja ei suinkaan äänettömästi, vaan karjuen kuin jalopeura....ja sitten alkuperäiseen asiaan. Sain siis tämän herttaisen ja aran (???) kissan ystävättäreni löytölasta ja kiitokseksi tein Sarille "helmikana"-sukat.

hih! Kuvaan näyttää eksyneen myös kaksi varvastani :).
Helmikana-nimi tulee siitä, että Sarilla oli kana nimeltä Heikki, joka otti toisilta kanoilta kovin pahasti selkäänsä ja erinäisten vaiheiden kautta siirtyi kanojen taivaaseen. Lupaan kertoa näistä kröhm, "vaiheista" joskus myöhemmin lisää... Lankana on ihan ehdoton suosikkisukkalankani Sandnesin Alpakkasukkalanka ja tipluina taitaa olla jotain perus seiskaveikkaa vuodelta miekka ja kirves.

Meidän kylältä lopetti sisustusliike ja kävin sen loppuunmyynnissä hieman "säästämässä". Olen jo pitkään etsinyt tarjotinta, jolla voisi roudata ruokaa keittiöstä grillille ja huvimajaan ja siellä se oli. Juuri passelin kokoinen ja tarpeeksi simppeli peltitarjotin joka ilmoitti halukkuutensa muuttaa meille asumaan.

 

Olen myös mahdoton servettihamsteri ja kuinka ollakkaan mukaani lähti myös kolme servettipakettia ja kyllä neulova nainen tarvitsee neulekuvioisen kynttilänkin. Ihan vissisti, eikös juu?

 

Kun oli tarjotin kerta hankittuna, jolla pystyi kantamaan evästä edestakaisin talon ja pihan väliä, niin ei muuta kun syömään. Tästä projektin vaiheesta piti jo miehenikin :). Avokadosalaattia, olkaa hyvä.

 

 

Kello alkaa olla jo giljoona ja on aika siirtyä pakertamaan sitä esitelmää tekstiilin historiasta....ellen sitten harhauta itseäni ja käväisen maalaamassa ensin yhden hyllylaudan vielä kertaalleen...

 

 



mässyn mässyn

Näin kevään korvalla, kun pitäisi ehkä hieman ajatella mitä suuhunsa laittaa minuun iskee hirviä leivontavimma. Toki kylävieraille meillä leivotaan normaalistikin, mutta muuten on kyllä arjen leipomukset hieman vähissä.
Jostain kevään, liekö Yhteishyvä-lehdestä, bongasin tuulihattujen ohjeen ja pitihän niitä sitten kokeilla.

Väliin rutkasti gräddeä ja vadelmia. Mä tykkään sotkea hilloa pakastemarjojen kanssa, jolloin siitä ei tule niin makeata. Hyviä oli ja hyvin katosivat pöydästä.

Meillä kävi ihania yökylävieraita, ja koska jälkimmäisenä päivänä tuli pikkuisen hoppu ruoanlaiton suhteen, tein tällaisen ruman, mutta makoisan jälkkärin jäätelöstä, pähkinäsuklaarouheesta, tuoreista mansikoista (juu, niitä sai lidlistä), minivaahtokarkeista ja strösseleistä.

Kaik män ja hyvä ku piisas :)

Mä olen myös kovin perso pähkinätoffeelle ja kerran päivänä muutamana koulussa mulle tuli hirrrrrvee himo toffeeseen. Kotiin päästyäni kermakattila tulille ja omnom...niin oli hyvää.

Jokos muuten kerroin, että muonavahvuutemme lisääntyi yhdellä kodittomalla kissalla?

Harmi the cat, joka tässä köllii päiväpeitollamme...

...sai seurakseen Mörön.

Mörkö on viettänyt viimeiset vuoden ja kaksi kuukautta ystävättäreni löytölässä. Sari ei ollut kovin hanakka antamaan sitä meille, sillä se oli käynyt kerran kokeilemassa kotikissan elämää jollain mummolla, mutta koska se oli suunnattoman arka ja viettänyt päivät pakastimen takana oli mummo halunnut palauttaa kissan. Mutta minä halusin tämän. Juuri tämän Batman-naamaisen otuksen ja vannoin Sarille, että meillä ei ole väliä vaikka se asuisikin sohvan takana ja että lapset antavat sen taatusti olla rauhassa, ovathan antaneet Harminkin. Sarin empiessä ilmoitin, että tulemme huomenna hakemaan kissan ja niin me mentiin.
Mörkö oli juuri niin arka kuin olin kuullutkin. Metsästykseen kissalasta meni tovi jos toinen, eikä auttaneet kinkut ei kalkkunaleikkeet. Mörkö puri ja rimpuili, sylki ja sähisi ja kuljetuslaatikkoon jouduttuaan oli niin paniikissa että laski poloinen alleen. Kotimatka oli leppoisa, hajuun turtui jo sadan kilometrin kohdalla ja ilta meni kissaa pestessä, mikä oli aivan oma operaationsa. Jonas oli sonnustautunut vanhoihin lasketteluhanskoihin, jotka ylttivät liki kyynärtaipeeseen ja minä pyyhin kostealla rätillä.
Ensimmäinen viikko kului niin, että Mörkö antoi silittää jos sen pää pysyi piilossa. Se heitti selälleen ja kehräsi, mutta naamaansa se ei halunnut näyttää.
Nyt se on asunut meillä parisen kuukautta ja siitä on kuoriutunut ahne ja hellyyden kipeä sylikissa, joka tulee jalkoihin mouruamaan syliin pääsyä.

Se tärvää lankavarastoni ja on selkeästi mies halvaantuessaan heti imurin nähdessään.

Että semmoista tänne tällä erää. Nyt lähden leipomaan sämpylöitä, joten sommoi!