maanantai 18. helmikuuta 2013

Voi Harmi!

Joulun aikoihin puuvarastoomme pesiytyi kissa. Ensin tosin luulimme sitä rotaksi, sillä aina kun menimme puita hakemaan, kuului rahinaa, mutta koskaan ei näkynyt ketään tai mitään. Sitten kerran näimme vilahdukselta kissan köllöttämässä pinon päällä. Rupesin syöttämään kattia ajatuksena saada se kesyyntymään sen verran, että siitä kerkeäisi ottaa valokuvan sillä pakko kai kissaa oli jonkun kaivata. Vaan ei. Viikkojen saatossa kissa ei kesyyntynyt yhtään ja tulin tulokseen, että nyt on viisaampi soittaa löytölään ja niin viriteltiin supiloukku varastoon. Hyvä idea, mutta kissa osoittautui nokkelammaksi kuin luulin...tai ainakin minua nokkelammaksi. Se hiipparoi häkkiin syömään ruoat päivä toisensa jälkeen ja minua rupesi ottamaan tosissaan päästä. Sitten eräänä aamuna levitin Ranen loimen häkin päälle ikään kuin tunneliksi ja avot. Iltapäivällä häkissä odotti minua todella vihainen, likainen ja haiseva kissa, joka sylki ja antoi kynttä ja hammasta kun kannoin häkin eteiseen odottamaan löytöeläintarhan miestä sitä hakemaan.

Jonas kysyi, miksi kissa pitää viedä löytölään ja siinä siunaaman silmänräpäyksessä tajusin, että siippani haluaa pitää kissan. Kaikki nämä vuodet olen luullut, että hän ei pidä eläimistä eikä minulla ole mielen viereenkään tullut ajatus, että hän saattaisi pitää kissoista, saati haluta sellaista meille asumaan!
Kerroin, että mikäli hän haluaa kissan, sen voi hakea viidentoista päivän kuluttua löytölästä, mikäli sille ei sitä ennen ole löytynyt kotia....ja niin meistä tuli kissan omistajia.

Viidentoista päivän kuluttua meille saapui, edelleen likainen ja pahalta haiseva, laiha kissa, joka vietti ensimmäisen päivän sohvan takana. Vähän jännitti, osaako kaveri käydä kissanvessassa, mutta turhaan. Harmi (minä, koiraihminen sain ristiä kissan) meni suveneeristi läppäovesta sisään ja ulos kuin vanha tekijä ja niin kai hän onkin. Kissa on selvästi ollut joskus kotikissa, sillä wc-käyttäytymisen lisäksi, se ymmärtää hyvin kissanruoan päälle ja vierastaa raakaa jauhelihaa ja pakastekalaa...eikä vain vierasta vaan todella ylenkatsoo ateriansa, ellei lautasella ole kikkaleita kastikkeessa.

Elo kissallisena sujui kaksi vikkoa oikein mainiosti. Harmi asettui perheemme arkeen mitä mainioimmin. Yhdessä katsomme iltaisin televisiota, se kiepaisee itsensä lasten kainaloon ja koulusta ja töistä tullessa se juoksee iloisesti maukuen vastaan. Ainut mistä Harmi ei pidä ja minne se ei mistään hinnasta halua, on eteinen. Jos kuistin ovi aukeaa, painelee katti valoa nopeammin piiloon sohvan taakse. Kerran otin sen syliin kun Jonas tuli töistä ja menimme eteiseen vastaan. Kun ulko-ovi aukesi raapaisi Harmi käsivarsistani vauhtia ja tiikeriloikalla pakeni sohvan turviin. Se ei taida haluta enää kulkukissaksi.
 
Viime perjantaiaamuna paratiisiin laskeutui kärmes. Aamu oli kerrassaan kamala. Miina kipeänä ja minä ja Otto nukuttiin pommiin. Siinä kiireessä totesin Harmin pissineen sohvalle ja otsaani kasvoi metrinen kyy. Harmi-perkele! Sohvatyynyt kainaloon ja pesulaan, jossa sain kuulla että tyynyjä tai oikeammin päälikangasta ei saa pestä edes kemiallisessa. No kemiallista en totta tosiaan olisi halunnutkaan, sillä lähin kemiallinen pesula on noin sadan viidenkymmenen kilometrin päässä. Niin tai näin, jätin päälliset pesulaan kutistumisen uhallakin, sillä mitä ihmettä minä tekisin kissanpissalta haisevalla sohvalla? Tässä välissä kerkesin uhkailemaan sekä kissaa, että sitä puolustavaa Jonasta sillä, että vien heidät kummatkin löytölään ja hylkään lopullisesti. Pesulasta tukka tuubilla kotiin, sillä mummo ei saanut pesukoneemme luukkua auki ja kissa oli pissinyt House Doctorin täkkinikin. Päästyäni vihdoin töihin, kirsikkana kakussa, siellä odotti minua lehtitoimittaja, joka halusi jonkun helkkarin henkilökuvan paikallislehteen. Tässä vaiheessa olin jo valmis lyömään hanskat tiskiin ja palaamaan takaisin peiton alle. Anna minun edes kammata hiukseni ensin....
 
Perjantaista lukien Harmi on sitten mourunnut ja volissut lähes taukoamatta ja merkkipissaillut lähes kaiken, mihin on päässyt käsiksi. Viime yön kaveri vietti wc:ssä ja tänä aamuna klo 8 soitin ajan leikkaukseen ja huomisen jälkeen toivon, että kissan kiimat ovat enemmän takana kuin edessä päin.
 
Hyvää mieltä ja samalla kaipausta on näinä päivinä puolestaan tuonut tämä ihana Käsityöterapeuteilta saamani läksijäislahja...(laiskasta blogipäivityksestä johtuen, tämä ihanuus esitellään suurelle yleisölle vasta nyt). Kuten Virkkukoukkunen tiskirätissään toteaa, "mie saatan lähtee Karjalast, mut Karjala ei lähe miust". Kiitos rakkaat ystävät!