perjantai 31. toukokuuta 2013

jo joutui armas aika...

...ja suvi suloinen. Tänään on sitten isomman ipanan viimeinen koulupäivä. Mihin ihmeeseen tämä aika oikein vierähtää, vastahan tuo lähti eppuluokalle ja minä itkeä pillitin oven pielessä ja nyt se saa nelosen todistuksen käteen. Syksyllä onkin sitten jälkimmäisen "vauvani" vuoro lähteä koulutielle ja yhtä takuuvarmasti seison taas pillittämässä ovenkarmiin nojaillen.

Kotona meillä on tehty pientä pintaremonttia. Tällä kertaa vuorossa oli kellarin rappuset. Mitä parhaimpaan aikaan heppaystävälläni, tulevalla maalarisellaisella oli työharjottelu ja avot, niin sai synkeä 70-luvun vihreällä maalattu rappu uuden värin. Betonirappusiin liimasin Elloksen...öh vai oliko se Jotex...rappumatot, jottei talvella olisi ihan niin kylmä rymistellä saunomaan.
Sivulla komeilee lampun virkaa hoitava tähtikynttelikkö, jonka sain jokunen vuosi takaperin rakkaalta ystävättäreltäni joululahjaksi. Se, milloin armastukseni virittelee rappuun oikeat valot, voi mieheni tuntien hieman kestää. Ompahan taas on yksi syy iloita kesästä ja valoisista illoista. Kynttelikön vieressä pötköttää pukuhuoneen tuleva naulakko, joka puolestaan on jonkun savolaisen metallipajan joululahjus miehelleni vuodelta kypärä ja miekka.

Ulla-neule ilmestyi ja mä niin rakastuin tähän pipaseen. Ihana Xeranthemum, vaan kovin on vaikea miun lausua ;)
Lankana päähineesä on Manoksen Silk Blend ja kulutus jotain sarjaa "vajaa vyyhti", eli alle 100g.

Ai niin, Uuno. Mä oikeesti fanitan Turhapuroa ihan kympillä. Kerrassaan salskea hanu ja kohtahan filmit tulevat kaik peräjälkeen telkkaristakin.. nam. No asiasta ananakseen, tai ainakin reikäpaitojen valtakuntaan. Katialta tuli puodille uhkea Malindi, joka 15mm puikoilla ja langankierroilla muotoutui paidaksi.
Ja mitä kauemmin paita on mallinuken päällä, sitä varmemmin se muotoutuu mekoksi, mallinukke kun on hieman sutjimpaa mallia kuin neuleen tekijä :)...ja sitten seuraavaa reikäneuletta puikoille...Olikohan se Moda, missä oli Katian Mali-langasta neulottu paita...älkää lyökö, jos muistan lehden väärin... 
Koska lankaa sattui myös olemaan puodin hyllyllä, siitä muotoutui lyhyessä ajassa reikäneule nro 2.
Tää on kiva ja vaatetta tulee varmasti käytettyäkin...toisin kuin tuota Uunopaitaa nro 1. Itsekseni tässä hykertelen, miltä kalmankalpea ihoni näyttää kun hetken ole pitänyt vaatetta auringonpaisteessa...miksei muuten Uunoa koskaan näytetä paidatta, olisi varmaan kivoja ruskeita palleroita täynnä koko jätkä :).

Mun silmät eivät kestä ohuesta langasta virkkaamista. Tai silmät kestää kyllä, mutta ei pää. Illan virkkuusession jälkeen on takuuvarmasti kolme päivää polla kipeänä, mutta onni ja ihanuus, että on olemassa paksujakin lankoja...ja mitä parhautta ontelokudetta jota virkatessa ei tartte kauaa kärvistellä. Vaaleanpunaisella linjalla edelleen. Tällä kertaa kaverina suklaan ruskea...
Kassista puolestaan pilkistelee tiskirätti. Olihan sellainenkin pakko kokeilla kun niitä kerran on kaikilla. Jotenkin mä vaan tykkään enemmän niistä perinteisistä paksuista mittäliemateliaalisista tiskiräteistä. Tää yllä oleva on teetee:n Bamboo&co.:sta ja sitten kun löysin...öööö....voi hiisi....siis...mmmm..jostain blogista rättikukkasen ohjeen, oli pakko kokeilla sellaistakin. Langan merkki on kyllä nyt hävöksissä, mutta puuvillaa se kuitenkin oli.
ja sitten kun pääsin kaikkien rättien ja lappujen ja ekologisuuden maailmaan, neuloin vielä Dropsin Parisista "kasvolappuja", siis tämmöttees lätkiä, joita voi käyttää pesusienen asemesta.
Ideana hieno, nyt vain pitäis ruveta meikkaamaaan, että saisi rätit käyttöön :).

Näissä käsitöissä tuntuu olevan vähän semmoinen lumipalloefekti. Yksi juttu poikii toisen ja se toinen kolmannen eikä kolmaskaan paritta jää...eli kun pääsin ensin virkkauksen makuun ja sitten Paris tuntui istuvan kuin hansikas käteen ja lehdessä oli vielä hyvä kesäpäähineen malli, syntyi Miinalle virkattu kesäpipa.

Kun pipa oli valmis, notkuin päivänä muutamana Garnstudion sivuilla, josta löysin sievien virkattujen rannekkeiden ohjeen. Kätköjeni syvyyksistä tempaisin puolestaan käteeni Lilys Sugar´n Creamin puuvillaa ja tässä on lopputulos. Sievät kuin sika pienenä.
 
 
 
Mä vihaan ompelukoneita, tai oikeammin ompelukoneet vihaavat minua. Ne rupeavat aina keljuilemaan, pätkivät lankaa ja katkovat neulaa ja ovat muutenkin hankalia. Suuri Käsityö-lehdessä oli jokunen aika sitten kannessa kiva t-paidasta tehty toppi, jossa oli suhteellisen vähän ommeltavaa ja sitä enempi saksittavaa, josta vastaavasti pidän erityisesti. Varsinkin kun kysessä on hieman suuremmat linjat. Tässä on sitten minun versioni asista. Paitana on joku jättis miesten T ja töissä pyysin Katjaa rustaamaan mulle rinnuksiin kuvion. Tyttö olet tähti sanon ma :).

Vaate on osoittautunut käytössä todella toimivaksi, joten ideaa voin suositella muillekin.

Mulla on joka vuosi sama ongelma. Kesä tulee ja lämpimät kelit ja mä päästelen mun umpikengissäni kun ei ole "skandaaleja". Kintuille tulee hiki ja menen kenkäkauppaan, jossa totean hellekenkien maksavan aivan liikaa...(juu, ratsastussaappaisiin laitan surutta sen viissatasen, mutta viidenkympin normikengät on mulle kauhistus...toisaalta noi mun Köningsit on palvelleet mua jo ainakin viistoista vuotta saaden välillä uutta ilmettä armeijan plankista, että oikeastaan ihan säästöä on ollut sekin investointi...) sitten ostan semmoiset 5 euron vaalecrocsit ja päästelen niillä kesän. Joka vuosi vartoan siis uskollisesti syksyn alennusmyyntejä todeten sitten syksyllä että 38 sandaalit on myyty loppuun ja päätän ostaa uudet sitten vasta ensi vuonna. Viime jouluna sain sitten lahjakortin paikalliseen kenkäkauppaan ja päätin, että tänä keväänä olen taatusti ensimmäisten asiakkaitten joukossa hetimmiten kun lipokkaat on pläjähtäneet hyllyyn ja niin olinkin. Hieman se kirpaisi kun kengät ja lahjakortti vaihtoivat omistajaa, mutta nyt olen ihanien Gabor-sandaalien onnellinen omistaja.
Kuvan oton jälkeen varpaankyntenikin on muuten saaneet mehevän pinkin värin.

Jotta lukijakunnasta ei tunnu siltä, että meikäläinen ei tunnista muuta väriä kuin pinkin ja etäisesti mustan, on tässä Sandnesin Mandarin Petitin ja Katian Azaharin liitossa teille todista, että meikäplikka tunnistaa myös valkean ja hiekan värin. Sen kuinka ko. värit inspiroivat neulomaan voi jokainen päätellä siitä, että neule aloitettiin viime kesänä ja se lötkötteli kässäkorissa vailla toista hihaa tähän tähän kevääseen, jolloin mun oli kerrassaan pakko tehdä se valmiiksi, sillä ensi vuonna Miina olis ollut paitaan jo aivan liian suuri.

Toukokuussa vietettiin Miinan synttäreitä. Hello Kitty on sekä tyttären, että äiteen suosikkihahmo ja kun citymarketin hyllystä sattui löytymään sarjan lautasia, ei muuta vaihtoehtoa enää teemalle ollutkaan. Minusta on tullut sen verran mukavuudenhaluinen (=laiska), että lasten kekkereillä meillä käytetään paperilautasia.
Täytekakkua ei pöytään haluttu, vaan kermamuffinsseja ja niitä mä sitten rustailin, oli pätkistäytteellä ja ilman, suklaisia ja vaniljaisia, mansikoilla ja vadelmilla, strösselein ja sokerikoristein...
Lidlistä raskin ostaa tuoreita mansikoita näihin paakkelseihin, mutta omaan välipalaani kelpasivat pakastetut versiot.
Erittäin Tärkeänä Asiana syntymäpäivissä Miina pitää sitä, että hänen tulee saada kukkia. Eikä mitä tahansa kukkia vaan oikeita ruusuja. Citymarketista löysin kimpun preeriaruusuja, jotka olivat minulle aivan uusi tuttavuus ja valloittivat meikäläisen kertalaakista.
Vaan empä kukkia ostaessani ottanut huomioon sitä seikkaa, että puska olisi muidenkin kuin päivänsankarin ja allekirjoittaneen mieleen. Talomme miesväki kun ei paljoa kukista piittaa, mutta on meillä eräs, joka piittaa senkin edestä...
Harmi pentele!
Kaveri on kotiutunut meille mainiosti ja se tyrannisoi kasvien lisäksi perhettämme yhä kasvavalla itsevarmuudella. Öisin se pitää kaameaa rallia ja auta armias jos makuuhuoneeen oven laittaa kiinni. Siellä se istuu karjumassa kuin villipeto oven takana ja pakkohan se on avata, sillä jos minä, henkilö joka nukkuu missä vain ja milloinka vain, herää mouruun, on talossa taatusti kaikki muutkin hetkessä hereillä. Aamuyöstä neidille tulee nälkä ja se vilistää sängyn poikki nuoleskelemassa nukkujia nenistä. On vaarana, että jonain päivänä teen siitä rukkaset.

Ostin Harmille käytettynä oikein messevän kokoisen kiipeilytelineen/pesäpuunkin, jota se ensin pelkäsi niin, ettei puoleen viikkoon mennyt lähellekään ja jota se nyt käyttää astinlautanaan hypätessään pönttöuunin päälle.
Arvata saattaa, ettei uuninpäällinen ole taloutemme siivouskohde nro 1 ja arvata saattaa senkin, kuinka paljon pölyä näihin käpäliin jää poistuttaessa.

Nyt siirryn köökin puolelle kakkupohjan tekoon. Moik!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

kevät keikkuen tulevi...

Blogihiljaisuus on taas katkaistu. Mulla on välillä (=suuren osan ajasta) taas tunne, että olen elämäni näytelmässä täysin sivuosassa. Päivät kuluvat, samoin viikot ja kuukaudet ja jos joku kysyisi minulta  viime viikosta, en välttämättä osaisi kertoa siitä mitään. Ja koko ajan on kiire.

Neulerintamalla on hirveä häly. Päästäni pursuilee ideoita ja rakas Ravelry tarjoilee vähintäänkin saman verran lisää. Vastapelurina on lipevä neiti Aika, joka suputtelee korvaan "kyllä sä tänkin teet ja tosi joutuin, aloita ihmessä" ja samalla ruuvaa kelloja vimmatusti etiäpäin,  sillä seurauksella että keskeneräisten töitten läjä paisuu paisumistaan.

Jotain valmistui jo ennen joulua. Neuloin sstävättärelleni tuubihuivin Sirdarin Big Softiesta (tää on oikein käyttökelpoinen lanka moneen juttuun ja hinta-laatusuhde on kohdillaan). Big Softien kaveriksi lisäsin Katian Paillettesia tuomaan tingelistangelis-fiilistä, mukaan Tihun kanssa askartelemani farkkuheijastin ja Tampereen käsityömessuilta ostettu koira-avaimenperä, mikä on passeli russelin omistajalle.
 
Tallin pikkujouluissa mut ja Rane palkittiin vuoden makeimpina.... ratsastustaidolla tai ulkomuodolla ei ainakaan allekirjoitaneen kohdalla taida olla mitään tekemistä tuon meriitin kanssa, hevosellani kylläkin, vaan luulen suhteillamme sekä colaan (minä) että sokeriin (Rane) oli vastaavasti reilusti painoarvoa :)
Mä olen ihastunut suuresti Ilves- ja Karhupurkkeihin, joita ihana ystävättäreni diilaa mulle hämeen kirpputoreilta. Meidän kaupungissa kun nää on moninkertaisesti kalliimpia. Yhtenä käyttötarkoituksena on kynttilälyhty, kuten alla näkyy...ja sit mä oon hillonnu niihin piparimuotteja ja viinipullon korkkeja ja ja ja...

Ompelijaystävättäreni kanssa kävin puolestaan kangastukussa, jonka "lumppulaarista" bongasin ihanan kankaan. Kangas oli valmiiksi päärmätty ja näin oitis sen pöytäliinana. Kun rupesin tekemään kangaspalasta kauppoja, kaupan ystävällinen mieshenkilö lahjoitti sen minulle.Yksinkertaisesti ihana <3. Sekä mies, että liina. Ja niin he, liina ja purkki, aloittivat kestävän liiton keittiön pöydällämme.
 
Miinan kanssa ollaan askarreltupaskarreltu heijastimien lisäksi pimeinä kevättalven iltoina myös kaiken sorttisia koruja ja tilpehöörejä. Ollaan tehty pinnejä...
kaulakoruja...
rannekoruja..

ja kranssi meidän ulko-oveen..
 
 
ja löysinhän mä yhden joskus ammoisina aikoina tehdyn wurminkin päättelemättömänä...
 



Mulla siis toden totta on ongelma. Päättelykeiju ei ole näyttänyt naamaansa meidän tontilla ja mä hukun viimeistelemättömiin töihin. Mä meinaan vihaan lankojen päättelyä...mikä on myös yksi syy kirjoneuleallergiaani. Huoh! Että jos joku näkee ko. keijun, voisi edes lainata sitä tänne suuntaan...

Tämänkin "servettitelineen" tein jo viime kesänä ja siinä se on lötköttänyt olohuoneen korissa vuoden huudellen mulle aina välillä ivallisesti päättelemättömistä langoista (ja niitähän ei ees ollu montaa) sekä kiinnittämättömästä kukkasesta...vaan teinhän mä sen. Ja sen jälkeen olo oli kun marathonin juosseella. Tyytyväinen, suorastaan ylevä.
Pääsiäisenä meillä kävi ihania vieraita, kummituslapsemme perhe, ja kun kerrankin oli syöjiä, saatoin hyvillä mielin tehdä hyytelökakun...siis ilman että olisi houkutusta pistellä se naamaan yksinään...tai Oton suosiollisella avustuksella...on toi vähän stydiä tavaraa kahteen mieheenkin ;)
 
 
niin, ja ystävämme Harmi. Kaveri on kotiutunut meille hieman turhankin hyvin. Eräänä aamuna heräsin ja käteni osui "johonkin karvaiseen". Heti kyllä oivalsin, ettei kyseessä ole siippani reisi vaan karvakaveri, jonka paikka EI ole sängyssämme. Vaivihkaa hivutin puhelimen yöpöydältä, starttasin kameran ja kuvasin syyllisen itse teossa. Siinä se kelmi koisii.


Nyt on aika ruveta pakkaamaan kaikki oleellinen (lue neule ja varaneule ja varaneuleen varaneule) matkaan Oton huomiseen futisturnaukseen. Ensi kerralla kerron sitten suhteestani Uuno Turhapuroon... sommoi!