sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Matkalla maailman äärissä

Ingengör ramppaa melko usein työreissuilla Kiinanmaalla ja nyt oli kannaltani sikäli mieluisa tilanne, että lentopisteitä oli kasassa melko mukavasti ja allekirjoittanut pääsi sinisin siivin intensiivilomalle Sanghaihin. Jännittävää.

Jonas lensi edeltä Pekingiin töihin ja minä sitten keskiviikkona perässä Sanghaihin. Aamulla laitoin lapset kouluun ja ajaa huristelin Tampereelle, josta liitelin ensin Helsinkiin ja sieltä kohteeseen. Tampereen odotusaulassa bongasin eräällä naisella upean laukun, josta tietenkin muina naisina napsaisin valokuvan.


Heppatyttöjä varmaan hänkin :)

Aamupala jäi hieman heikoksi (mua mitään jännittäny) ja tein amatöörimatkajan ensimmäisen virheen syömällä koko lentokoneessa tarjotun aterian liki tarjottimineen kun oli niin järjetön nälkä. Just. Maha killillään ruokaa (ja Pepsi Maxia) yhdistettynä kahdeksan tunnin istumiseen teki sen, että suunittelin vakavasti pyytäväni lentohenkilökuntaa pudottamaan mut Siperiaan, sen verran kipeä oli vatsa. Muiden nukkuessa vedin omaa puolimarathoniani koneen käytävällä, mutta turhaan. Ahneella on, ellei paskainen niin ainakin kivulias loppu.

Vihdoin viimein kone laskeutui Sanghaihin ja siitä alkoi hieman omalaatuinen passintarkastusepisodi.
Näytä passi viisumeineen, hymyile kameralle, ota silmälasit pois, koska niitä ei ole passikuvassa ja hymyile kameralle uudelleen. Sitten monitorin tuijotusta, mun naaman tuijotusta, leimojen lätkyttämistä ja pakaasien hakuun.

Olimme sopineet, että Jonas tulee minua kentälle vastaan, mutta varmuuden vuoksi (tai vastaavasti vaimonsa kyvyn joutua ojasta aallikkoon tuntien) olin saanut rahapussiini kortin ja paikallista valuuttaa, joiden avulla olisin suoriutunut hotellille ominkin avuin.


Jonas oli kentällä vastassa, mutta sen verta sekaisin olin aikaerosta, sisäisen kelloni näyttäessä aamu neljää, että olisin varmasti lähtenyt kenen tahansa matkaan....onneksi ei ollut montaa ottajaa....

Mä olin toivonut pääseväni ajamaan Maglev-junalla jonka huippunopeus on melkein giljoona ja joka levitoi. Se siis on magneetin avulla kiinni jossain, eli käytännöllisesti ei missään (jos aviomies on ingengör, ei ole tarpeellista että myös vaimo tietä tämmöisiä asioita kovin tarkasti). Tietty olisi voinut olla parempikin hetki käydä ajelemassa, sillä näin jälkikäteen minulla ei ole kovinkaan tarkkaa muistikuvaa tapahtuneesta, mutta vissiin en kuitenkaan ole nukkunut junassa, sillä nämä pari kuvaa on kuitenkin tullut otettua. Tässä itse juna...


...ja tässä nopeusmittarin lukema.


Huippunopeudesta jäi siis uupumaan yli 100 km/h, mutta olihan se melko kyytiä tuokin.

Turvallisuuteen, on maassa panostettu, sillä ko. junaan samoin kuin metroihinkin mentäessä laukut nostettiin läpivalaisuhihnoille ja sitten marssittiin itse porteista. Joka "turvatarkastusportilla" oli kaksi työntekijää plus se joka tsekkasi ne veskat. Sitten vasta päästiin itse metroporteille, jonne lykättiin matkalippu. Matkustaminen metrolla puolestaan oli huokeaa, muutamasta kymmenestä sentistä muutamaan euroon matkan pituudesta riippuen.

Juna-asemalta jatkettiin taksilla hotelliin. Oli kuuma ja huono ilma (sekä ikkuna auki, että kiinni), hirveesti autoja ja ihmisiä, mua väsytti, mahaan sattui ja itku silmässä mietin, mikä pisti maalaistytön lähtemään kaupunkiin?

Hotellissa oli pramea aula...


..kauniine lasikattoineen...


ja näyttävine kukka-asetelmineen.



Vaan eipä meikä niistä paljoa tajunnut. Huoneeseen päästyämme olin nukahtanut ennen kuin Jonas oli kerennyt kissaa sanoa. Parin tunnin unosten jälkeen maailma näytti taas ihan mukavalta paikalta ja Kiinanmaa kans. Eli ei muuta kun Sanghaita valloittamaan. Jonas, minä ja käsidesi.

Ennen lapsien syntymää reissasimme jonkun verran ja reissumme ovat aina olleet ns. aktiivilomia, eli maata sitä joutaa haudassakin, mutta ulkomailla pannaan tennaria toisen eteen.

Hotellin vieressä oli metroasema, josta pääsi näpsäkästi joka suuntaan, eli matkaan ja ylös People´s Squarella, joka nimensä mukaan oli "ihmisten aukio". Puisto, joka oli rakennettu tai rakentunut vanhalle laukkaradalle. Siellä paviljongissa ihmiset pelasivat korttia ja hörppivät teetä termoskannuistaan. Valitettavasti hevosista ei enää ollut tietoakaan....tai riippuu siitä keneltä kysyy, Jonas oli asiasta varmasti hyvin iloinen.




Kuvitelmani siitä, että Kiinalaisia on kuin Vilkkilässä kissoja, osoittautui vääräksi. Yhtä ahdasta, tai väljää Sanghaissa oli, kuin missä tahansa suurkaupungissa. Ainoastaan lauantaina oli metrotunneleissa hieman ruuhkaisaa ja sitten Qipu road oli luku sinänsä, mutta siihen myöhemmin.

People´s Squarelta matka jatkui jalkapatikassa Nanjing Roadia pitkin kohti Bundia.




Nanjing Roadin kävelykatu oli yksi suosikeistani kaupungissa. Siellä yhdistyi uusi ja vanha, järjettömän kokoiset rakennukset ympäröivät pieniä ihmisiä, jotka vilistivät kuin muurahaiset kadulla. Ainut miinuspuoli oli kylkeen lykkäytyvät kaupparatsut paperilappuineen, jonka kuvia osoittaen he hokivat "do you want to buy Rolex (tai Lolex kuten kiinalaiset sanovat), do you want to buy jeans? lady, do you want to buy sunglasses?". En halunnut.

Minusta oli ihan kulkea ja katsoa toinen toistaan ihmeellisempiä kauppoja. Tai juu, ei mitään uutta auringon alla, mutta ei meillä Jämsässä tällaisia ole ;)



Tie vei The Bundille, rantakadulle (joka kulkee ton kukkaseinän yläpuolella), jossa selfiekepit tanassa otettiin kuvia itsestä.


Aukiolla pönötti virallisena myös Iso Herra.



Toispuoljokke näkyi Budong, jossa talot olivat, eivät ainoastaan Isoja vaan Valtavia. Täysin absurdi näkymä, mutta silti totta. Mahtipontisten rakennusten edessä joessa seilasivat pienet, suorastaan rähjäiset jokilaivat vieden sitä sun tätä sinne sun tänne.



Bundilta matka jatkui "basaarien" ohi Yu Yuan Gardeniin, jonka yli 2 hehtaarin kokoinen alue on rakennettu 1500-luvulla.











9-kertaa mutkittelevan sillan (ei tullu kuvattua) tarkoitus oli eksyttää pahat henget pääsemästä puutarhaan ja siellä oleviin asumuksiin. Meitä ei eksytetty, ja pääsimme pientä korvausta vastaan katsomaan kaunista puutarhaa, jossa oli taidokkaita kivi-, metalli- ja puurakennelmia. Ainakaan nyt ei tuntunut olevan ruuhkaa ja puutarhassa sai kulkea rauhassa omaa tahtiaan ilman tungoksessa rynnimistä.







Eräässä puutarhan "talossa" oli mies, joka maalasi huikeita kuvia sormellaan. Oli häkellyttävää seistä ja katsoa, kuinka sormen painallus muuttui kuvaksi.


Vinkkinä Yu Yuan Gardeniin menijöille, että vessaan kannattaa ottaa paperi mukaan ulkopuolella olevasta telineestä ja ovia aukomalla löytää ihan tutunkin näköisen wc-istuimen :)

Maalausten lisäksi myös jäätelöt tai tarkemmin sanoen niiden ulkomuodot olivat ihastelemisen arvoisia. Makuina vaikkapa vihreä tee..


Yu Yuan Gardenista palasimme Bundille, otimme jokilaivan ja seilasimme Budongin puolelle ja päästelimme hissillä 492 m korkean World Financial Centerin huipulle.


Ylimmässä kerroksessa oli lasilattia ja lasiseinät, jonka päällä kävellessä tunnelma oli vähintäänkin huima. Jonas olisi halunnut katsella maisemia vähän kauemmin, mutta mutta kerroin, että nyt on vaihtoehdot vähissä. Joko lähdemme alas seuraavalla hissillä tai hän selittää muille ihmisille, miksi korkeanpaikankammoinen vaimonsa makaa lattialla. Valitsi hissin ja laskeuduimme muutaman kerroksen alemmas siemailemaan Coca Colaa.

Näkymät ravintolasta oli niinikään hulppeat, mutta koska istuin tukevasti penkillä pystyin jopa nauttimaan edessäni avautuvasta näkymästä.




Ilta pimeni melko nopeasti ja kaupungin upea valoshow alkoi. Kaupunki suorastaan kylpi kaikissa sateenkaaren väreissä. Ne lipuivat, tuikkivat, vilkkuivat, ikään kuin koko kaupunki olisi sykkinyt jonkin epämääräisen rytmin tahtiin. Jopa joella kulkevat laivat olivat valaistu.

Ja mitä vessoihin tulee, jossain sekin on tehty hieman hankalaksi päättämättömälle ihmiselle.


Itselleni päätös oli kuitenkin tällä kertaa helppo, sillä näin sielujeni silmin veden roiskahtavan naamalleni, joten tyydyin vaan painamaan huuhtelunappia.

Oli aika matkata hotelliin ja paluumatkalla kuljimme parin pikku ostarin lävitse. Fiilis oli vähän eri kuin itäkeskuksessa ;)




Sanghaihin avataan näillä näppäimillä Disney World ja sen huomasi joka paikassa. Kaupat olivat pullollaan erilaisia Mikki-tuotteita (vaikka näin minä pari Muumia ja Pikku Myytäkin) ja ehkä hienoin Disney-aihe oli tämä valaistu Mikki-kellotorni Disney-kaupan edessä.




Ensimmäisen päivän saldo oli 9h aktiivista liikehdintää kaupungilla, sisältäen kaksi parin kymmenen minuutin pituista limubreikkiä, joten Nukku-Masaa ei tarvinut odotella.

Nukuimme myöhään...tai heidän kellonsa näyttäessä ysiä, meillähän se on vasta viisi, eli aikaiseen, joten aamupalalla tuli vähän hoppu. Näin ruokarajoitteiselle Kiina ei ehkä ole se paras mahdollinen kohde kulinarististen nautintojen hankkimiseen, sillä mielestäni kaikki maistui lähinnä kuravedeltä (luojalle kiitos Wasabista), mutta hedelmävalikoima aamupalapöydässä oli onneksi runsas. Tarjolla oli myös järjetön määrä paikallisia ruokia, riisiä, keittoja, kasviksia, mutta kuten sanottu joko ne maistuivat minusta kuravedeltä tai ei miltään tai vaihtoehtoisesti näyttivät niin epäilyttäviltä, etten tohtinut työntää niitä suuhuni. Ja ihan vain tarkennuksena, pidän kovin kiinalaisista ravintoloista ja heidän antimistaan täällä kotisuomessa.



Aamupalalta matkasimme metrolla Xujiahuin ostosparatiisiin (paratiisi riippuu taas siitä, keneltä kysytään). Noita kauppakeskuksia olisin voinut kiertää vaikka kuinka ja kauan pelkästään katsomassa liikkeiden ja leipomoitten ikkunoita.



Kauppakierroksen jälkeen lähdimme jatkamaan Sanghain valloitustamme. Metroon ja Tianzifangin ihanaan "hipsterikortteliin", joka on vanhaa kiinalaista asumusta. Kerrassaan loistava paikka ja olin suorastaan ylpeä siitä, että olin löytänyt paikan tehdessäni kotona alustavaa matkasuunnitelmaa. Jos meinaan aikaa on kolme päivää perillä ja kohteena Sanghai, on syytä tehdä täsmäiskuja ja tämä isku onnistui paremmin kuin hyvin.

Pääsimme metrolla suoraan erääseen lähellä olevaan ostoskeskukseen,


jonka "takapihalla" olevan aukion poikki kuljettuamme


ja yhden kadun ylitettyämme olimme Tianzifangin portilla.

Ihania pieniä, sokkeloisia kujia, kahviloita, jäätelökojuja, pikku putiikkeja (löysin taivaallisen, kristallein koristellun silkkihuivin, mutta valitettavasti hinta oli luvattoman suurinumeroinen jopa euroina, että jätin huivin kylmän viileästi liikkeeseen). Poikkesimme limulle pienenpieneen nallemuseon kahvilaan, jossa saimme istumapaikat vähintäänkin minimalistiselta, mutta ah niin ihanalta parvekkeelta. Aurinko oli lämmin, limu kylmää, eikä kiire mihinkään, eikä ensimmäistäkään kaupustelijaa hihassa roikkumassa. Paratiisi.


Huomaa kuvassa oleva valonauha. Valitettavasti tämä kuva ei tuo oikeutta tuolle paikalle, mutta väliäkös hällä. Tunnelma kuitenkin oli hyvä. Katso parempia kuvia halutessasi vaikkapa täältä.


Ravintolaan mennessä aina ensin tulee kuppi kuumaa vettä tai teetä ja sen jälkeen otetaan tilaus. Toivottavasti eivät pistäneet pahakseen, että vesi jäi juomatta.


Sanghai on jännittävä kaupunki siinä mielessä, että erot ovat suuret. Katutasolla voi olla toinen toistaan prameampia liikkeitä..


..ja sitten ylemmissä kerroksissa roikkuu vaatteita naruilla


ja takapihalla on roskaläjä. Kaupunkina Sanghai on todella siisti, mutta samalla hurjan likainen. Kaupunki jossa kohtaa liki asiassa kuin asiassa kaksi ääripäätä.

Metrossa näimme paikallisen siivousryhmän tehokkuuden. Metrossahan on lasiseinä, jonka ovet aukeaa kun metro on kohdalla. Oviaukon kohdalla on nuolia merkkinä siitä (kuvassa oikeassa alakulmassa) miten metroon mennään sisään, ja miten poistutaan...siis sivulta sisään ja suoraan ulos. Mutta siivoojiin...


Ensin tuli mies, joka pesi laseja, sitten tuli toinen joka teki saman homman, sitten tuli kolmas joka kuivasi lastalla ja samoin teki neljäs, sitten tuli viides, joka kuivasi luutulla vedet lattialta ja viimeiseksi kuudes, joka tarkasti työn jäljen ja pyyhkäisi tarvittaessa jostain.

Välillä piti syödäkin jotain ja siinä missä kaupunki oli minulle ruoan suhteen haasteellinen (kujien pekoniin käärityt sian sorkat tai kanan varpaat kun eivät valitettavasti kuulu suosikkiherkkuihini), on se Jonakselle merenelävien ystävänä paratiisi.


Toisen päivän saldo oli vaatimattomat 8h kävelyä, jonka jälkeen sekä ruoka, että uni maittoi molemmille.

Lauantai ja viimeinen päiväni Sanghaissa valkeni sateisena, mutta koska ei olla sokerista, lähdimme päättäväisesti etenemään sateenvarjon alla. Kohteena aamutuimaan oli Jing´an temppeli, joka sijaitsi nimeään kantavalta metroasemalta kiven heiton päässä. Ensin tallustettiin ohi muutaman vaatimattoman kaupan...


ja siinä se oli. tadaa. Keskellä moderneja rakennuksia seisoi vanha temppeli.


Muutaman euron sisäänpääsymaksulla pääsimme äimistelemään suuria sotureita,


ja katsomaan kun säkkikaupalla "jotain" kannettiin poltettavaksi samalla kun munkit lauloivat katoksessa. Liekö olleet syntejä?


Tempelissä oli lukuisia "rukoushuoneita", tai en minä tiedä mitä siellä tehtiin, mutta polvistuivat noilel punaisille jakkaroille ja kumartelivat kovin.




ja sen pihalla jotenkin epätodellinen tunnelma, munkit, palavat säkit, vuosisatoja vanhat rakennukset, modernit pilvenpiirtäjät ja autot. Kaikki sulassa sovussa ja sikin sokin.



Eräässä huoneessa oli 6,2 metriä korkea, 2,6m halkaisijaltaan oleva ja 5 tonnia painava buddhalainen jumalatar Bodhisattva.

Ja tässä pari pienempää, pöydällä istuvaa jumalaa. Meitä ei esitelty, joten heidän nimensä jäänee arvoitukseksi.


Järjettömän hienoa rakentamista (enkä nyt puhu takana töröttävästä pilvenpiirtäjästä)...












ja taidetta...






ja taas yksi valtavan kokoinen Buddha


Tämä hopeinen, 8,8 m korkea ja 15 tonnia painava Sakyamuni Buddha istuu kuulemma lootusasennossa meditoimassa. Miten hitossa ne on saaneet sen kammetua paikalleen...?

Temppelistä lähdimme kävellen Nanjing Roadia pitkin ihmetellen ja ihastellen...
...kauniita mosaiikkeja..


...kiinalaista sähköistystä...


...upeaa arkkitehtuuria...


...hulppeita ostoskeskuksia...


...halpaa pepsiä... (miten nää voi myydä 60cnt tölkki kun meillä maksaa kaks euroo ja katteensa ne ottaa tuollakin????)


...ihmisvilinää..


...ja kauppojen julkisivuja...



..kaupunkia joka ei varmaan koskaan nuku.

Nanjing Roadilta jatkoimme matkaa Qipu Roadille siltojen yli ja ali.


Matkalla kohtasimme ihmisiä myymässä hedelmiä ja vartaita, joissa killuvia asioita en pikaisella silmäyksellä pystynyt tunnistamaan.


Qipu Road itsessään oli kadun pätkä, jonka kummallakin puolella oli ostoskeskukset, jotka muistuttivat lähinnä markkinoita.


Todellinen ihmisten, tavaroiden ja hajujen kakofonia. Kyseistä paikkaa suosivat selkeästi myös kiinalaiset itse, sillä heitä näkyi paljon ostoksilla. Paikka, josta löytyi varmasti kaikkea.

Kello alkoi lähetä viittä ja olimme varanneet pöydän Teppanyakista, joten sinne siis ja kädet kynärpäitä myöten ristiin, että sieltä löytyisi minullekin syötävää. Tutkittuani listaa tai oikeammin kuvastoa päädyin kanasivulle...kanannahkaa vartaassa. ei. kanan sydäntä. ei. kanan jalkoja. ei. mieleeni nousi kysymys, notta kuka ne lihat sitten syö? Vaan ei tuossa ravintolassa masu kuitenkaan tyhjäksi jäänyt.

Tässä kokkimme.

Mun alkupala, takana Jonaksen raa´at kalat...


Sit mun pääruokia. Noi taaemmat on sieniä. Siis semmosia "hyviä sieniä", eivät vaikutaneet yöuniin.


ja Jonaksen pääruokia


ja sit se poltti mun banaanin :)


Ruokailun jälkeen lähdimme vielä viimeisille tuliaisostoksille Xujiahuihin,


josta kävelimme muutaman kilometrin takaisin hotellille, koko kaupungin kylpiessä taas väreissä.




Oli jälleen aika mennä yöpuulle, sillä aamulento veisi minut taas takaisin kotisuomeen ja ipanoiden luokse. Oli hienoa, että Jonas järjesti  minulle tällaisen matkan. <3. Once in lifetime.

Aamulla koin vielä elämäni järkytyksen astuttuani paikallisen taksin kyytiin kello kuusi. Kojelaudan valot paloivat kuin joulukuusi, joka jumalan merkkivalo. Aina kun jamppa käänsi rattia kuului etupäästä epämääräistä krahinaa. Ikävä kyllä motareilla ei ollut järin ruuhkaisaa, joten tämä kiinan Mikko Hirvonen päästeli markkaneljäkymmentä lasissa tööttäillen välillä muulle liikenteelle ja sukkuloiden autojen välissä. Itse istuin naama kalpeana takapenkillä ja luin hiljaista rukousta siitä, että auto kestää lentokentälle asti. Sanaakaan en uskaltanut kuskille sanoa, sillä vaikka hän jotain olisi englannin kielestä ymmärtänyt, pelkäsin hänen menettävän autonsa hallinnan, mikäli katsoo vahingossa minua takapenkillä...tai edes peiliin...

Auto kesti, kiitin mielessäni kaikkia Kiinan jumalia ja muutamaa länsimaisempaa auton kestämisestä ja painuin vähintäänkin mielenkiintoiseen lentokenttämaailmaan hymyilemään kameroille.






















1 kommentti:

  1. Kuulostaapa että on ollut ihana reissu! Ihania kuvia!

    VastaaPoista