herrrrmostuttaa...

... kulkupeli on jo toista viikkoa pajalla. ensin ei tullut varaosa sillon kun piti. sitten jäi remppamies kesälomalle ja toinen sairaslomalle. sitten vietiin auto eri korjaamolle ja -molle (ei Pärnäsen) ja siel se nyt on odottelemassa koska niillä on aikaa antaa sille rajatonta huomiota. entäs minä. hermot riekaleina. laina-auto. ajoin peltipoliisiin ja kuvautin vielä itsenikin. siis PMMP:n sanoin "Helvetin hyvin menee..."

koulussa on ollut viime viikolla huovutusta...akvarellityyliin. tein seinätekstiilin vain todetakseni, että se on ruma.

Värit ei sit oo mun, paits noissa pienissä lehdissä....ja oli virhe, eli erhe sekoittaa murrettuja ja puhtaita värejä....ja koska se on vissi totuus, niin miks mä tein sen? Tyhmä... ärrinmurrin.... Onneksi olohuoneen nojatuolissa odottelee seuraava viimeistelyä ja se on enemmän mun näköinen ja värinen...katotaan mitä siitä loppujen lopuksi sitten tulee.

Tällä viikolla on ollut kuvan siirtoa eri tekniikoin ja mä oon niiii-n innostunu. Tää on ehkä se, mihin tunnen suurinta paloa. nam.

Neulepuolella valmistui jo jokin aika sitten tingelistangelis-Uunopaita teetee Galasta. Mä luulin, että noi paljetit raapii ja kutittaa ja ties vaikka mitä, mutta ei. Oikein on mainio.

Ihan odotan juhannuksen jälkeen tapahtuvaa lomareissuani, jonne voin pukea ton...ja päivettyä pilkulliseksi :D

Ruokaa on tehty ja syöty.

ja vyötäröstäni päätellen yli oman tarpeen...kuvassa komeilee kevättalven hitti Avokadopasta, joka oli suuri pettymys. En todellakaan ymmärrä miksi ihmiset hypettivät sitä, sillä minusta se oli vain yksikertaisen mauton.

Mjaa...lienee aika mennä saunaan ja sitten tv:n ääreen kutalehtimaan. Eilen tuli uusi Moda ja, yllättävää kyllä, siinä oli tällä kertaa useampikin toteuttamisen arvoinen malli...tutut ehkä arvaavatkin mikä osui top tenin huipulle ;)

Siis palaamisiin!

ärrinmurrin

.....auto hajos. Tai ei se mitään hajonnu, vaan vuosihuollossa sanoivat, että tällä ei nyt kannattas ajella...ja sanoivat senkin, että autoni ääni muistuttaa kurkiparvea. Että eiks se oo vähän niinku sama juttu ku että hajoais?
Ärsyttävintä tässä on tietty se, että mulla ois ollu koulupäivä ja daideiluja villasta ja se että laina-autoa ei tälle päivälle ollu saatavilla. Kylläpä ottaa päästä. Mutta huomenna daideilen sitten tänkin päivän edestä. Ihan vissisti ja tänään juon pullon Pepsi Maxia harmitukseen (tosin niin mä ehkä tekisin vaikkei harmittaiskaan) ja teen tekstiilin historiasta esitelmän.

Mulla on ollu tässä jo tovin hirveä himo virkkaukseen. Aikaisemmin olen aina saanut törkeän päänsäryn virkkaamisesta, mutta nyt hokasin ihan puolivahingossa, että pääkipu ei hyökkää, jos virkkaan paksusta langasta...tai kuteesta. Sit lähti.

Kaikki alkoi siitä, kun kouluun piti tehdä tekstiilin suunnittelun ja -valmistuksen kurssilla asiakastyö ja mun tapauksessa se oli matto. Koska inhoan kaiken sorttisia nurkissa pyöriviä epämääräisiä "asioita" (ja voi veljet, voitte uskoa, että niitä on kertynyt), niin en halunnut tehdä raitamalleja erikseen, vaan kudoin samojetein "mallimaton", josta ensin esittelin raidat ja värikokeilut asiakkaalle ja lätkäsin sen sitten tähän tietokonetuolimme alle.

Sitten oli vuorossa varsinainen työ.

Matosta jäi kudetta ja siitä se ajatus sitten lähti. Jämäkuteista valmistui matto nro 3 virkkaamalla.

ja sitten homma karkas jo ihan lapasesta. piti virkata pöytätabletti Katian Cotton Cord printistä...

ja kori (on muuten oikeesti suora :) ) Katian Big Ribbonista.



 Välissä piti neuloa testing-testing-pannunalunen (tai pari) kun sitä Big Ribbonia jäi... On muuten todella kiva lanka...vai voiko tuota nyt enää langaksi sanoa. Siitä virkkaa sisustusjuduja ja mattoja ja olen ajatellut seuraavaksi neuloa siitä paidan...puikoiksi tartten kyllä varmaan heinäseipäät, mutta eiköhän sekin järjesty :)

Kun oli draivi päällä, sain virkattua Miinan mäykynkin valmiiksi (tää paksuus kuuluu niihin päänsärkyä aiheuttaviin).

ja nyt on koukulla takki Katian Darlingista, johon olen ensin virkannut iiii-ison isoäidinneliön selkään ja sitten yhdistän neliöön vähän neuletta ja sitten taas virkkausta ja ja ja...katsotaan mitä tästä oikein syntyy. Lähtötilanne on takki ja tapauksessani lopputulos saattaa sitten olla jotain aivan muuta.

Koska sain Mörön, joka aamuisin kello puoli viisi tuntee nimen Mörkö-perkele. Tämä liikanimi juontaa juurensa jo traditioksi muodostuneesseen tapaan aamuisin, jolloin katti juoksee täyttä laukkaa ja hyppää mahani päälle. Siitä se siirtyy Toni Halmeen ketteryydellä yöpöydälle ja pudottaa siitä kaiken roinan lattialle (juu, uskollisesti kerään tavarat joka päivä takaisin, että tuo kissanpirulainen saa taas pudottaa ne seuraavana aamuna). Tämän jälkeen kissa painuu perässä, paiskoo tavaroita tassuillaan, jonka jälkeen heittäytyy kyljelleen sängyn viereen ja hilaa itseään lattiaa pitkin koko sängyn mitalta mouruten sydäntäsärkevästi "kuolen nälkääääään". Tässä vaiheessa olen jo täysin hereillä, nappaan katin kainaloon ja roikotan sen olohuoneeseen ja pistän oven kiinni. Nokkelimmat varmasti miettivät, miksen jo illalla laita makuuhuoneen ovea kiinni, mutta siihenkin löytyy selitys. Jos ovi on jo illalla kiinni tuo ihana eläin kiipeää oven ristikoita ylös ja valuu alas pitkin yötä ja ei suinkaan äänettömästi, vaan karjuen kuin jalopeura....ja sitten alkuperäiseen asiaan. Sain siis tämän herttaisen ja aran (???) kissan ystävättäreni löytölasta ja kiitokseksi tein Sarille "helmikana"-sukat.

hih! Kuvaan näyttää eksyneen myös kaksi varvastani :).
Helmikana-nimi tulee siitä, että Sarilla oli kana nimeltä Heikki, joka otti toisilta kanoilta kovin pahasti selkäänsä ja erinäisten vaiheiden kautta siirtyi kanojen taivaaseen. Lupaan kertoa näistä kröhm, "vaiheista" joskus myöhemmin lisää... Lankana on ihan ehdoton suosikkisukkalankani Sandnesin Alpakkasukkalanka ja tipluina taitaa olla jotain perus seiskaveikkaa vuodelta miekka ja kirves.

Meidän kylältä lopetti sisustusliike ja kävin sen loppuunmyynnissä hieman "säästämässä". Olen jo pitkään etsinyt tarjotinta, jolla voisi roudata ruokaa keittiöstä grillille ja huvimajaan ja siellä se oli. Juuri passelin kokoinen ja tarpeeksi simppeli peltitarjotin joka ilmoitti halukkuutensa muuttaa meille asumaan.

 

Olen myös mahdoton servettihamsteri ja kuinka ollakkaan mukaani lähti myös kolme servettipakettia ja kyllä neulova nainen tarvitsee neulekuvioisen kynttilänkin. Ihan vissisti, eikös juu?

 

Kun oli tarjotin kerta hankittuna, jolla pystyi kantamaan evästä edestakaisin talon ja pihan väliä, niin ei muuta kun syömään. Tästä projektin vaiheesta piti jo miehenikin :). Avokadosalaattia, olkaa hyvä.

 

 

Kello alkaa olla jo giljoona ja on aika siirtyä pakertamaan sitä esitelmää tekstiilin historiasta....ellen sitten harhauta itseäni ja käväisen maalaamassa ensin yhden hyllylaudan vielä kertaalleen...

 

 



mässyn mässyn

Näin kevään korvalla, kun pitäisi ehkä hieman ajatella mitä suuhunsa laittaa minuun iskee hirviä leivontavimma. Toki kylävieraille meillä leivotaan normaalistikin, mutta muuten on kyllä arjen leipomukset hieman vähissä.
Jostain kevään, liekö Yhteishyvä-lehdestä, bongasin tuulihattujen ohjeen ja pitihän niitä sitten kokeilla.

Väliin rutkasti gräddeä ja vadelmia. Mä tykkään sotkea hilloa pakastemarjojen kanssa, jolloin siitä ei tule niin makeata. Hyviä oli ja hyvin katosivat pöydästä.

Meillä kävi ihania yökylävieraita, ja koska jälkimmäisenä päivänä tuli pikkuisen hoppu ruoanlaiton suhteen, tein tällaisen ruman, mutta makoisan jälkkärin jäätelöstä, pähkinäsuklaarouheesta, tuoreista mansikoista (juu, niitä sai lidlistä), minivaahtokarkeista ja strösseleistä.

Kaik män ja hyvä ku piisas :)

Mä olen myös kovin perso pähkinätoffeelle ja kerran päivänä muutamana koulussa mulle tuli hirrrrrvee himo toffeeseen. Kotiin päästyäni kermakattila tulille ja omnom...niin oli hyvää.

Jokos muuten kerroin, että muonavahvuutemme lisääntyi yhdellä kodittomalla kissalla?

Harmi the cat, joka tässä köllii päiväpeitollamme...

...sai seurakseen Mörön.

Mörkö on viettänyt viimeiset vuoden ja kaksi kuukautta ystävättäreni löytölässä. Sari ei ollut kovin hanakka antamaan sitä meille, sillä se oli käynyt kerran kokeilemassa kotikissan elämää jollain mummolla, mutta koska se oli suunnattoman arka ja viettänyt päivät pakastimen takana oli mummo halunnut palauttaa kissan. Mutta minä halusin tämän. Juuri tämän Batman-naamaisen otuksen ja vannoin Sarille, että meillä ei ole väliä vaikka se asuisikin sohvan takana ja että lapset antavat sen taatusti olla rauhassa, ovathan antaneet Harminkin. Sarin empiessä ilmoitin, että tulemme huomenna hakemaan kissan ja niin me mentiin.
Mörkö oli juuri niin arka kuin olin kuullutkin. Metsästykseen kissalasta meni tovi jos toinen, eikä auttaneet kinkut ei kalkkunaleikkeet. Mörkö puri ja rimpuili, sylki ja sähisi ja kuljetuslaatikkoon jouduttuaan oli niin paniikissa että laski poloinen alleen. Kotimatka oli leppoisa, hajuun turtui jo sadan kilometrin kohdalla ja ilta meni kissaa pestessä, mikä oli aivan oma operaationsa. Jonas oli sonnustautunut vanhoihin lasketteluhanskoihin, jotka ylttivät liki kyynärtaipeeseen ja minä pyyhin kostealla rätillä.
Ensimmäinen viikko kului niin, että Mörkö antoi silittää jos sen pää pysyi piilossa. Se heitti selälleen ja kehräsi, mutta naamaansa se ei halunnut näyttää.
Nyt se on asunut meillä parisen kuukautta ja siitä on kuoriutunut ahne ja hellyyden kipeä sylikissa, joka tulee jalkoihin mouruamaan syliin pääsyä.

Se tärvää lankavarastoni ja on selkeästi mies halvaantuessaan heti imurin nähdessään.

Että semmoista tänne tällä erää. Nyt lähden leipomaan sämpylöitä, joten sommoi!

mojo is back - mojo on selkä

Kadonnut neulemojo teki comebackin ja ihan vain itseäni kiusatakseni käytin mojoa häpeilemättä hyväkseni ja pistin neuloen pari ikuisuusprojektia valmiiksi asti.

Ensin valmistui tämä kaiken sortin pinkeistä langoista...niitä kun nurkkiimme on kertynyt kerä jos toinenkin....tehty jämätakki. Aina kun lanka vaihtui toiseksi, neuloin vaihtokohtaan keltaisen raidan ja lopuksi ompelin pari keltaista nappia noitten pinkkien joukkoon. Yllätyin, kuinka kiva oli tehdä aina oikeata, mä kun olen enemmän semmottees klumeluurityyppi.

 

Seuraavaksi iskin puikkoni Wollmaisen Grasshopperiin ja tein valmiiksi tämän pitkään marinoituneen tunikan. Marinadiajan pituus johtui paljolti siitä, että en ollut, tai oikeammin en vieläkään ole täysin vakuuttunut siitä, että vihreä on minulle "se oikea". Toinen syy oli pienoinen mittavirhe, eli vaikka tunika levenee mallikkaasti juuri siinä kohdassa, missä levenemistä kaivataan, eli pullean mahani kohdalla, on se aavistuksen nafti siitä kohden, missä tissini sijaitsevat....josko saisi jostain sen mojon, joka estää minua majailemasta jääkaapin kupeessa....?

 

Takana paidassa on yksi keltainen nappi ja ajatuksissa on ommella helmaan etupuolelle vielä pieni punainen pitsiliina....sitten joskus.

Kolmas niskalenkki otettiin Otto-oravan sukista, jotka olin luvannut tehdä lapselleni jo silloin kun oli pakkasta ja lattiamme hivenen viileät...toivon kuitenkin lämmintä kesää silläkin uhalla, että sukat ovat pienet ensi syksynä.

Sitten mulle kävi vähän köpelösti. Nelijalkavahvistuksemme Rauno the ratsuhevonen on ollut telakalla reväytettyään hieman vasenta lapaansa. Vanha sananlasku sanoo; "Lemmikkieläin muistuttaa usein omistajaansa", ja tuli sitten todistettua sananlaskun paikkansapitävyys myös toisin päin. Jos ratsulla on vikaa vasemmassa etusessa, niin on ratsastajallakin. Tai jos ei ole, niin tulee. Taluttelin meinaan armasta hevostani maneesissa ja koska lepo on tuonut tuohon aina niin järkevään eläimeen hieman pörövirtaa, päätti Rane poistua hallista rivakammin kuin allekirjoittanut ja juoksutusliina tempaisi hieman keskisormeani takakenoon. "Murran sun keskarin, ettet sä häpäise mua enää", on soinut korvamatona kerran jos toisenkin.

Lasta on sormessa vähintäänkin hankala ja käytössäni se muuttui pian todella saastaisen näköiseksi. Nohevana virkkasin siihen suojuksen, joka on helppo ottaa pois ja pestä aina välillä.

Aikas näppärä. Ja jos jotakuta kiinnostaa, miten onnistuin sen tekemään lasta kädessä, niin täytyy tunnustaa, etten onnistunutkaan. Musta on tullut aika taitava lastoittamaan itse oman sormeni :)

Nyt lähden tekemään eväitä huomiselle etelänmatkalleni. Lähdemme Ranen kanssa käymään klinikalla Kangasalla. Saatuani taas laskun armaan ratsuni hoidosta, on vissiin turha edes haaveilla yhtään tämän kauemmaksi suuntautuvista reissuista. Saati kenestäkään toisesta matkakumppanista.





 

köh köh

tätä köhimistä on jatkunut ja jatkunut jo vuodenvaihteesta lähtien ja alan olla kertakaikkisen kyllästynyt. olo on kuin tapetulla madolla ja kävin toissaviikolla kolkuttelemassa arvauskeskuksemmekin ovea

kuvassa oleva ovi, ei ole arvauskeskuksemme ulko-ovi vaan vanha hissin ovi. nämä lääkärit kun ottavat vastaan vanhalla synnytysosastolta, juu sekin lakkautettiin täältä jo useampi kymmenen vuotta sitten, ja tuo hissi on aikoinaan ilmeisesti kuljetellut äitejä ja pikkuihmisiä synnytyssalista yläkerran osastoille. minkähän takia sen alaosaan on liimattu tuollainen kammo muovimatto? ja miksiköhän ovessa on hakanen? käytännön pila kiireellä ylemmistä kerroksista synnytyssaliin menevälle potilaalle ja hoitohenkilökunnalle...lälläslää, ovi on lukossa?

ei löytynyt kröhän aiheuttajaa sillä käynnillä, vaikka lääkäri määräsikin sekä verikokeisiin että keuhkoröntgeniin. soittaessaan tuloksia hän kertoi, että minulla ei ole keuhkokuumetta (eihän minulla ole edes tavallista kuumetta, vaikka kai tuo keuhkosellainen voi kuumeettomanakin esiintyä), eikä keuhkoveritulppaa (enhän minä ole lihava, korkeintaan vähän pulleva, että ei tässä mitään veritulppiakaan voi löytyä...) ja jos ei vaiva parissa viikossa katoa niin sitten astmakokeisiin. viikkohan tässä on jo kröhitty, mutta mussamitäänastmaakaanole!

koulussa on kivaa ja kamalaa ihan yhtä aikaa. kamalan siitä tekee projekti nimeltä sarjatuote. juutas. meidän pitää siis kirjaimellisesti suunnitella ja toteuttaa sarjatuote. kuningasideani oli neulelangasta kangaspuilla kudottu kesäinen tuubihuivi. juupa juu. kokeilu yksi, eli tämä.

tulos: toimimaton. noita paksuja lankoja ei saa millään nätisti sitoutumaan ilman, että päät harottaisivat siellä sun täällä. puissa on nyt menossa kokeilu numero kaksi ja pelkään pahoin, että sitä seuraa ensteeks pari ärräpäätä ja sitten idean uudelleenjäsentely, materiaalin vaihto ja kokeilu numero kolme. sitten onkin jo taas kiire. tästä ykköshuivista jäi sentään käteen totetutettava sidos ja tiheys (sikäli mikäli lanka pysyy samana) ja pari väriyhdistelmää. onneksi tähän väliin tuli hiihtoloma, sillä muuten en olisi ihan varma siitä, miten hermorakenteeni olisi jatkon kestänyt...

ingengör on selkeästi myös innostunut vaimonsa koulusta, sillä sain häneltä ranskantuliaiseksi pari lehteä "näistä voi löytyä jotain kivaa ideaa sinne kouluun".

oho. olin yllättynyt.

ja onnistui hän yllättämään myös ystävänpäivänä kiikuttaessaan kotiin tämän pikku paketin.

siis joissain perheissä korut ja lahjat on varmasti ihan arkipäivää, mutta meillä tämän viidentoista vuoden yhteiselon aikana tämä lienee kolmas tai neljäs koru, jonka hän on minulle ostanut...kihla- ja vihkisormuksia lukuunottamatta. ei sillä, en minä niitä ole kovin himoinnutkaan, sillä olen enemmän tällainen painepesuri-porakone-lahjottava, mutta on se kivaa joskus saada jotain tämmöistä hempeääkin <3

yskän ja projektihuivin lisäksi olen ärtynyt myös pucker-sukkiin . kauniit, upeat, helpot ja kaikkea, vaan eivät onnistu minulta. ensimmäinen väriyhdistelmä oli ihan mölli. samoin toinen. kolmannen kohdalla nappasi jo värit ja neuloinkin sukkaa neulojien yönä ihan jalkaterän ja kantapään verran ja sitten tökkäsi. mä olin jotenkin onnistunut kiertämään sukan niin, että toisella puikolla oli eri määrä silmukoita kuin toisella ja sitten se kuvio oli siirtynyt ja koko neule näytti itseasiassa ihan mörvelöltä. purkuun. nyt on sitten neulemojo hukassa ja ärtyneenä tyydyn vain litkimään pepsi maxia.

ehkä parempi fiilis ensi kerralla...

selleri

Eilen oli sikäli poikkeuksellinen päivä, että ingengör lähti Ranskaan ja pikku-Makkara kaverilleen yökylään, joten jäin Oravan kanssa kotiin kahdestaan. Ensin hänkin kyllä meinasi lähteä kaverilleen kyläilemään, mutta kaksin olo lienee sen verran harvinaista herkkua, että halusi kuitenkin jäädä kotiin äitin kanssa...vielä. En meinaan usko, että enää kovin kauaa äiti, Putous ja shipsipussi vie voiton kaverikyläilyltä...siihen asti siis, nauttikaamme <3.

Tekaisin Waldorfin salaatin iltapalaksi ja sellerin vartta hypistellessäni muistin nähneeni joskus ja jossain, kun vartta oli käytetty ikään kuin leimasimena...mmm....juoksuaskeleita yläkertaan, pönkäisin paria laatikkoa ja painuin takaisin alakertaan kankaan, kangasvärin ja siveltimen kanssa.

Sitten truuttasin väriä selleriin ja levittelin pensselillä

ja painoin "kukkia" valkoiselle kankaalle.

Vaikein osuus tässä duunissa, oli malttaa antaa värin kuivaa yön yli. Aamulla silitin vielä leivinpaperin läpi ja sen jälkeen hurisuttelin ompelukoneella vapaaommellen ensin mustalla langalla ja sitten hopealla.

Ei pöllömpää. Vielä pitäisi huolitella liinan reunat.

Kuten sanottu, koulussa on meillä viime viikot ollut ompelua ja kirjontaa sekä käsin, että koneella ja tästä olen sitten hieman villiintynyt. Henkilökohtaisena tavoitteenani oli kesyttää ompelukone ja varsin mallikkaasti olen tehtävästä mielestäni suoriutunut. Ainoastaan napinlävet, ne ovat saatanasta.

Vapaaompelulla tein koulussa liukenevaa kalvoa apuna käyttäen huivin.

Kalvojen väliin laitoin villalankaa ja huovutusvillaa, pitsiä, nauhalankaa, paljettilankaa ja höyheniä. Sitten toinen kalvo päälle ja ompelukoneella surauttelin tuhannen ja yksi tikkiä pitämään hommaa kasassa. Kun tikkiä oli tarpeeksi, kastelin huivin hanan alla ja jätin saunan lauteille kuivamaan. En kyllä enää ole yhtään varma, jääkö tuotos huiviksi, sillä tekisi hieman mieli laskostella siitä seinätekstiili, johon laittaisin semmottees valot taakse....pitänee hieman tuumata, sillä villi veikkaus on, että huivina tuota ei tule käytettyä vaikka nätti onkin.

Tyynyihin meidän piti ommella vetoketjuja ja niitä hiton nappeja. Vetoketjujen ompelu sujui, ihme kyllä, melko rauhallisissa tunnelmissa, mutta nappien kanssa tuli seinä eteen. Ainut nappi minkä sain ommeltua, eikä tässäkään tapauksessa kyse ollut napinlävestä (joka siis on se v-mäinen juttu), oli tämä kristallinappi tyynyn keskelle.

Kankaana on sängyn päädystämme yli jäänyt keinonahan palanen. Aikas hyvä vaikka itse sanonkin.

Joskus viime syksynä viedessäni Raunoa Helssinkiin, poikkesin paluumatkalla Kärkäiselle. Tavoilleni uskollisena painelin ensin syömään ja sitten lankaosastolle ja siellä näin alennuksessa keinokuitulangan (paha) jossa oli söpöjä palloja (hyvä). Jakomielitautisena neuvottelin hetken itseni kanssa, tällä kertaa pallojen viedessä voiton langan koostumuksesta ja onnellisena marssin kassalle vyyhti mukanani. Hetken tuo kerkesi marinoitua lankalaatikossani, kunnes sain aikaiseksi tehdä siitä Miinalle tuubin.

Vaikka koostumus oli mitä hirveintä, tuli huivista aikas söpö ja tyttäreni on ollut siihen erittäin tykästynyt. Että ei kai se lanka nyt sitten ihan huono hankinta ollut, eihän ;)?

Vetoketjujen ja tyynyjen lisäksi sisustusompelukurssiin kuuluivat verhot. No minähän en sitten ikinä tajua mennä sieltä mistä aita on matalin, eli vaikkapa nyt tässä tapauksessa tehdä ihan tavalliset suorat verhot. Ehei. Halusin tehdä verhot hiutuneista ja taatusti vinoista vanhoista lakanoista, sillä niissä oli niin söpöt pitsit...ja lakanoissa ei tietenkään ollut kahtaa samanlaisella pitsillä varustettua yksilöä. Hetken tuuminnan jälkeen päädyin tekemään pitsikaitaleitten väliin suorat kaitaleet, jossa sitten ongelmaksi muodostui kankaiden ikä ja se, että ne vetivät vähän joka suuntaan. Ja ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, huomasin kaiken ollessa jo valmiina, että olin ommellut viimeisen palan väärin päin, eli nuo laskokset ulospäin....saakelin saakeli. Ompelukoneen käytön lisäksi kurssi on opettanut minulle myös itsehillintää ja ratkojan käyttöä.

Tässä ne nyt vihon viimein ovat ja kuisti valaistui huimasti....

Pakko olla tyytyväinen, sen verran iso urakka tuokin oli liki ompelutaidottomalle ihmiselle.

Nyt lienee aika lähteä noutamaan jälkikasvua laskettelurinteestä ja sen jälkeen minut tapaakin hellan äärestä, sillä Otolla on varmasti suden nälkä. Sommoi!

mä oon niiiii-n...

...koululainen. Uusi vuosi alkoi ompelulla ja kaikki tututhan tietävät, että minulla ja ompelukoneella on tulinen viha-rakkaussuhde. Mä oikeasti pelkäsin tätä kurssia ihan tosissani, mutta päätin, että nyt tai ei koskaan. Mä otan niskalenkin siitä laitteesta ja ompelen vaikka kaikki tän talon kankaat (ja niitähän piisaa), mutta nyt opin ompelemaan...ja niin teinkin. Kurssin eka tehtävä oli ommella pussi ja sitten toisenlainen pussi ja sitten kolmannenlainen pussi ja mä ompelin ja ompelin ja ompelin vielä kotonakin.

..jos rehellisiä ollaan niin niitä on enemmänkin...ja lisää on tulossa. Oikeastaan pussien ompelu on ihan kivaa ja keskeneräisten neuletöiden määrästä päätellen, kässäpusseille on tilausta :)

Daniel Craig yritti kyllä eräänä iltana selättää mut meidän köökin pöydän ääressä, oli vissiin James Bondina tottunut siihen, ettei naiset pistä hanttiin, vaan taipuihan tuokin pussiksi.

On sitten muuten ihan vihonviimeinen kangas ommella, mutta kähevänä emäntänä pistin leivinpaperia kankaan ja paininjalan väliin ja muutaman kirosanan saattelemana sain kuin sainkin vetoketjun kiinnitettyä.

Koulussa on superkiva nappikone, jolla väkästelin maatuskanappeja. Musta vois oikeestaan isona tulla nappikauppias, oli se vaan niin mukavaa se nappien teko :)

Ja kootona puolestan meillä on lapsityövoiman käytöstä tehty liki taidetta. Kiristys, uhkailu ja lahjonta, perheemme kasvatusmetodit.

Joululahjoista jäi esittelemättä ingengöörille tekemäni Norosukat. Ovat sen väriset, että löytyvät taatusti ja kyllä nuo on useasti iltasella nähty hyvinkin konservatiivisen mieheni käpäliä lämmittämästä....liekö onnistunut lahja...kerrankin.

Sukkien lisäksi väriterapiaa arkeemme luomaan teimme Tihun kanssa rannekoruja. Yks mulle, yks siulle ja yks siun ystävälle. Tasajako siis. Helmet tilasin vuonna miekka ja kilpi Ebaysta.

Koulu on tehnyt minulle sen, että puuhastan liki maanisesti koko ajan. Kotimme näyttää ajoittain siltä, kuin hunnilauma olisi siellä temmeltänyt, mutta ah ja ihanuus, "vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas". Neulepuikoilta tulee välillä siis valmistakin. Toiset onnistuvat, toiset taas eivät. Tässä yksi esimerkki siitä eivät-kategoriasta. Ravelrystä bongasin kivan huivelon, joka tietty piti aloittaa heti eli välittömästi ja ihme kyllä se valmistuikin yhden yön aikana. Kirjoneule ei  koskaan ole ollut vahvuuteni. Huivi kiristi ja lörpötti ja päätyi purettavien koriin. Kerkesin kuitenkin ottamaan kuvan tekeleestä, ennen sen muodonmuutosta.

Ja sitten työhön, josta olen aidosti ylpeä. Olen tehnyt takkia kuin Iisakin kirkkoa. Se on hautautunut kässäkorin pohjimmaiseksi, pyörinyt kaapissa ja kaivettu taas esille. Langanpäät ovat aiheuttaneet allergisia reaktioita, mutta tässä. Finally. Isoäidinneliötakki <3

Lankana Noron Aya ja musta on sitten vastaavasti Sandnesin Alpakkaa. Kivoja lankoja kumpikin. Takki on mieluisa ja siippani vastaavasti hetkittäin ei. Hän meinaan totesi kun intoa puhkuen esittelin valmista takkia "et sitten mitään rumempaa saanut aikaiseksi". Pöh. Rumista keskustellessamme voimme yhdessä tuumin mennä verailemaan hänen kravattikokoelmaansa...

Nymmää lähden kattomaan Putousta ja neuloskelemaan soffallemme. Adjö!